Kaikki kirjoittajan Jussi Nurmi artikkelit

Miksi juuri Bardit?

ajattelu, bardileiri, eka kerta, hyvä olo, kokemus

Bardibardi

Kun olin pieni, halusin näyttelijäksi. Nyt puhutaan siis pienestä kuudesluokkalaisesta. Sitä tuli sitten koluttua näytelmäkerhoa ja käytyä TET-jaksolla Lahden kaupunginteatterin tarpeiston puolella. Se oli hienoa se, täytyy myöntää. Äidin suosiollisella avustuksella kuitenkin luovuin tästä ajatuksesta ennen peruskoulun päättymistä. Onhan ne työajat aika huonot ja rahaakin sillä on vaikea tehdä. Hain silti ilmaisutaidon lukioon Tampereelle ja pääsin heittämällä sisään. Ja kyllä kannatti!

Lukiossa olin ensimmäistä kertaa sellaisten ihmisten ympäröimä, keillä oli kiinnostusta samoihin asioihin. Tuntui että oli ensimmäistä kertaa mahdollista löytää ystäviä. Huolimatta niistä kaikista mahtavista ihmisistä, keitä lukiossa oli. Tunsin silti itseni usein ulkopuoliseksi, niinkuin aina siihenkin saakka. Rupesin larppaamaan ja tunsin siinäkin porukassa itseni ulkopuoliseksi. Lukion jälkeen eräs ystäväni kertoi minulle bardileiristä ja pyysi mukaan. Ajattelin, että mikäs siinä ja niin päädyin ensimmäiselle leirilleni syksyllä 2009 (jos muistan vuoden oikein). Ja yllätys yllätys, tunsin oloni ulkopuoliseksi.

Pidin kuitenkin leirin tunnelmasta ja tutustuin uusiin mukaviin ihmisiin. Pääsin tekemään paljon sellaisia asioita, jotka kuuluivat oman harrastusmielenkiintoni sisään. Kun seuraavan kerran leiri-ilmoitus saapui, päätin, että kyllä tuonne on taas mentävä. Samaa jatkui useamman leirin ajan, kunnes yksi kerta tajusin leirille tullessani, että olo on kun kotiin tullessa. Tiesin, että siellä on ne ihanat ihmiset, jotka pitää minusta olin millanen vaan. Vähän kerrassaan aloin tuntea oloani vähemmän ja vähemmän ulkopuoliseksi. En sanoisi bardeja perheeksi, koska minulle perhe merkitsee eri asiaa. Sanoisin sen sijaan bardeja klaaniksi, koska se on rypäs ihmisiä, jotka olen tavallaan valinnut ympärilleni ja jotka siinä itse haluan pitää.

Leiri ei varsinaisesti koskaan ole ollut minulle pajoihin osallistumista. Se ei ole ollut se merkittävin juttu. Ei se asia, miksi joka vuosi halusin leirille mennä. Minulle leirin sydän oli ja on edelleen ne kaikki ihmiset ketä sieltä löydän. Silti jotenkin löysin itseni ohjelmavastaavan asemasta. Hassua sinänsä. Vaikka on siinä logiikkakin olemassa.

Minulle on tärkeää, että tämä perinne jatkuu. Minulle on tärkeää, että joka vuosi on syys- ja kevätleiri, koska haluan nähdä teidät kaikki, koko klaanin. Koska se on minulle tärkeää, haluan tehdä jotakin sen eteen. (Olen myöskin hirveän kärsimätön ihminen ja haluan heti tietää mitä tapahtuu, milloin ja miten.) Niinpä päädyin mukaan järjestämään. Aion myös pysyä mukana järjestämässä hamaan hautaan, koska tämä toiminta on yksi minun elämäni punaisista langoista.

Minä ja Kuningas Tomaatti

Teidän ansiosta, rakkaat klaanilaiset, olen se kuka olen.

Body Worlds – Heureka

ajattelu, inspiraatio, kokemus, kulttuuri, näyttely

Kulttuuribardi


Hiihtoloma koitti Jyväskylään ja sain kerättyä pienen poppoon bardeja kanssani katsomaan Body Worlds näyttelyä Heurekaan. Olin kuullut monelta tutulta kehuja kyseisestä näyttelystä ja odotin siltä sen takia paljon. Vähän etukäteen mietitytti, millaisia tunteita heräisi, kun pääsee pällistelemään aivan oikeiden, joskus elossa olleiden ihmisten ruumiita. 

Näyttelyssä on siis esillä plastinoituja ruumiita, ihmisiltä, jotka ovat testamentanneet kroppansa tieteen käyttöön. Juuri mitään alkuperäistä ei ihmisistä ollut enää jäljellä, koska plastinointitekniikka korvaa lähes kaiken kudoksen muovilla. Näytteillä olleista otoksista kuitenkin oli huomattavissa ihan toisenlaista anatomista tarkkuutta, kun mitä näkee oppikirjan sivulla. Itsekin jokusen anatomiankirjan läpi kahlanneena voin sanoa, että kyllä kolmiulotteinen malli hakkaa kirjan mennen tullen.

 Näyttelyssä esillä olleet kappaleet (ihmiset? ruumiit? vartalot?) eivät tuntuneet siltä, kun olisivat kuuluneet joskus elossa olleeseen ihmiseen. Kun edessä on vain pelkkä kuollut kappale, ei  kovinkaan monessa kohtaa edes tullut sellainen  olo, että nämä ovat kuuluneet jonkun elävään ja toimivaan kroppaan joskus. Ehkä sen takia kaikista pysäyttävin näyttelykappale oli raskaana olleen naisen plastinoitu ruumis. Kuten muissakin esillä olleissa kokonaisissa ihmisruumiissa tätäkin oli leikelty auki, niin että oli helpompi nähdä miltä asiat näyttävät muualtakin kuin pinnalta käsin. Siinä vaiheessa, kun katsoi tätä kyseistä persoonastaan riisuttua kappaletta, tuli vahvimmin haikea olo. Kuitenkin jokainen pala mitä näyttelyssä oli esillä, oli ollut kerran osa elävää ihmistä. Eivätkä kaikki niistä olleet suinkaan kuolleet vanhuuteen.

Sellaiselle ihmiselle, joka on opiskellut anatomiaa useampaankin otteeseen, ei näyttely tuonut kovin paljoa uutta tietoa tai ahaa -elämyksiä. Suurimmat ajatukset jäivätkin selvästi pyörimään ihmisyyden ympärille. Plastinointitekniikan ja näyttelyn isän sanoin: Ruumiin ollessa läsnä kaikesta eniten huomiota herättää se mikä jää puuttumaan. 

Mikä sitten tekee ihmisestä juuri sen ajattelevan, tuntevan olennon, joka meissä kaikissa on?

Kaiken kaikkiaan näyttely on vallan mainio ja se onneksi on esillä vielä syyskuuhun saakka. Kaikki kiinnostuneet siis nokka kohti Heurekaa! 

Leirikuulumisia

bardileiri, kevät 2013, leirijärjestelyt, leiripaikka, pajat

Leiribardi

Syksyn 2012 leirillä intoa puhkuen lupauduin hoitamaan seuraavan kevään leirin ohjelmajärkkäämisen. Oli jo suunnitelmia siitä, millasella kokoonpanolla alettaisiin leiriä järjestämään ja suunitelmia muhittaessa aika kului. Kappas vaan, ei kaikki mennytkään ihan niinkun ajateltiin ja pienten tai vähän isompienkin vastuualuehämminkin jälkeen saatiin kuin saatiinkin leirille paikka ja hommat lähti rullaamaan. Löysin itseni melkoisen narunpääkimpun toisesta päästä ja suurinpiirtein päävastuuhenkilön asemasta leirin väsäämisessä. Hups..

Kun hommat lähti etenemään, niin vauhtia tuli melkein liiankin kanssa. Törmättiin siis muutamaan odottamattomaan ongelmaan, jos näitä nyt ongelmiksi voi sanoa. Ensinnäkin leirin 47 osallistujapaikkaa täytettiin kahdessa päivässä. Toisekseen leirin pajatarjonta meni muutama päivä sitten yli tarjolla olevien pajapaikkojen.

Onneksi ensimmäinen ongelma saatiin ratkaistua ja 47 bardin sijaan leirille on nyt tulossa 60 innokasta ja luovaa huipputyyppiä. Aivan mahtavaa! Toiselle ongelmalle onkin vähän vaikeampi löytää ratkaisua. Tai siis ratkaisu on helppo, mutta harmillinen. On siis päätettävä mitkä pajat voidaan leirille ottaa ja mitkä jäävät ulkopuolelle. Toisaalta ongelma on luonteeltaan positiivinen ja toivottavasti toistuu jatkossakin. On hyvä, että meidän joukosta löytyy innokkaita ja taitavia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan omia taitojaan meidän muiden kanssa. Onneksi myös tällä kertaa pystyin helposti karsimaan omista pajoistani tuntematta huonoa omaa tuntoa kenenkään pajanpitäjän puolesta. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu.

Kaikenkaikkiaan leiri on hyvällä tolalla ja vaihdilla tulossa. Enää kuukausi ja muutama hassu päivä. Viikonloppuna pajapalapeli saatiin alustavasti kuntoon ja ohjelmalista kiertääkin tällä hetkellä pajanpitäjien hyväksyttävänä. Aivan lähiaikoina sen saa käsiinsä muutkin leirille saapuvat. 😉

Pajapalapelin kokoamista.

Leiriä odotellessa!

Sirkusta!

hyvä olo, kokemus, luovuus, opiskelu, sirkus

Taitajabardi

Ida on pari kertaa kysellyt että voisinko kirjoittaa juttua sirkuksesta. Melkein heti iski valkoisen paperin kammo, ja rupesin pohtimaan että millonkas sitä on viimeksi tullut kirjoitettua ”asiatekstiä”, varmaankin ammattikoulussa? Kirjoittaminen jää helposti vähemmälle täällä meidän linjalla! Onneksi blogitekstin kirjoittaminen on hiukan vapaampaa kuin äidinkielen aineen vääntäminen.

Sirkuskoulusta tai ylipäätään sirkuksesta tulee jauhettua nykyään melko paljon, semmonen 90% kaikista minun keskusteluista liittyy aiheeseen. Ihmekös tuo, tämä sattuu olemaan tärkein asia minun elämässäni tällä hetkellä. Into sirkukseen on lähtenyt jo ihan pienenä, noin 6-vuotiaana kävimme Idan ja kummitätini kanssa katsomassa Sirkus Finlandiaa. Sirkuksen ohjelmistoon kuului silloin minua vähän vanhempi notkeusakrobaatti Rumi. Muistan katkeruuden ja kateuden vihreänmustan peikon asettuneen sisälleni kun ajattelin että minun on myöhäistä alkaa sirkustaiteilijaksi koska olen liian vanha. Olisinpa vain aloittanut harrastuksen silloin….

Muutamia vuosia myöhemmin aloitinkin nuorisosirkuksessa, mutta se harrastus jäi harmillisen lyhytaikaiseksi johtuen hillittömästä ujoudestani. Vasta ”aikuis-iällä” eli 19-vuotiaana jatkoin lajin parissa. Alunperin en edes ajatellut hakea Turkuun kouluun (äiti oli ehdottanut Taideakatemian sirkuslinjaa minulle siitä asti kun lähdin lukioon, ja olinhan minä itsekin asiaa harkinnut), mutta sitten eräs ystävä totesi facebookissa tuntevansa ihmisiä Turun koulusta, ja että voisin kysyä häneltä vinkkejä jos aion hakea. No, miksipäs ei? Sitähän minä kuitenkin olen aina halunnut tehdä, sirkusta.

Niinpä sitten hain. Ja monien tuskallisten mutkien kautta, pääsin. Ja täällä sitä ollaan, onnellisempana ja paremmassa kunnossa kuin ikinä.

Sirkuskoulun arki on hurjaa. Tunteet heittelee saman päivän aikana epätoivosta (’musta ei ikinä tuu mitään!!’) sekopäiseen riemuun (’musta tulee kaikkein paras!!!’). Harvoin tulee päiviä jolloin joku ei itkisi pukuhuoneessa, tunnilla, ruokalassa, ulkona lumisateessa. Pinna on kireällä, ei osata ottaa vastaan neuvoja omilta luokkakavereilta, tiuskitaan, ollaan ilkeitä ja väsyneitä. Sitten taas nauretaan kasassa maailman huonoimmille pieru-vitseille. Tällaisessa koulussa luokasta tulee tiivis yhteisö joka kaikkien kliseitten äidin mukaan on kuin toinen perhe. Puhutaan menkoista, mustelmista, rakkaudesta ja ruoasta. Ja ennenkaikkea treenaamisesta. Kokoajan treenataan ja tunnetaan syyllisyyttä siitä ettei treenata tarpeeksi. Kolmen viimeisen viikon aikana oma viikottaisen hikiliikuntani määrä on ollut 22-27 tuntia. Viikossa. Hikiliikuntaa. Ihmekös tuo että väsyttää ja paikat on jumissa ja kipeänä, ja silti tuntuu ettei tee tarpeeksi.

Onhan tämä vähän sairasta. Mutta voiko se olla kamalan väärin jos siitä nauttii niin paljon?

Ensimmäisen vuoden aikana kohotettiin kuntoa. Kaikki teki kaikkea. Tehtiin akrobatiaa, ilma-akrobatiaa, tasapainolajeja, jongleerausta, tanssittiin, ilmaistiin itseämme ja tutustuttiin sirkuksen maailmaan. Osalla meistä on monen vuoden nuorisosirkustausta, tai sitten on väännetty sporttiakroa pienestä pitäen. Muutamalla ei ole minkäänlaista taustaa sirkuksesta mutta liikuntaa on tullut tehtyä. Sekalainen sakki eritasoista porukkaa. Kunto kasvoi ja omat lajit alkoivat löytyä. Itselläni omimmilta tuntuivat tasapainolajit ja akrobatia, erityisesti permantoakro. Ensimmäisen vuoden keväällä valittiin päälajit. Villinä korttina otin itselleni parin kokeilukerran jälkeen Roue Cyrin eli Rusin, sekä akrobatian. Hyvin valitsin, harvoin on mikään tuntunut niin omalta kuin se iso painava rengas joka jättää ilkeitä mustelmia. Toisen vuoden alussa alettiin sitten treenata näitä päälajeja. Kehitys oli hurjaa, opin ensimmäisenä meidän ryhmästä valssaamaan (perusliike cyrillä) ja tunsin kerrankin olevani oikeasti hyvä jossain. Vakuutuin kokoajan enemmän siitä että sirkus on paras asia maailmassa.

Toisen vuoden syksyllä oli myös ensimmäiset soolo-esiintymiset. Jännitti, hirvitti, itketti, vitutti. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvää, hävetti näyttää omia taitojaan, deadline lähestyi eikä mikään ollut valmiina. Vasta viikkoa ennen ensi-iltaa oman esitykseni (jonka olin siinä vaiheessa flipannut päälaelleen jo kahdesti) löysi muotonsa ja paniikki helpotti. Idea tuntui hyvältä ja omalta ja toimi lavalla. Tästähän selvitään!
Olen aina ollut todella esiintymiskammoinen mutta rakastanut huomion keskipisteessä olemista. Hankala combo, jostain piti luopua. Esiintymisestä vai kammosta? Puolentoista vuoden aikana esiintymiskammo on lähtenyt lähes kokonaan ja jättänyt jälkeensä vain terveen innostuksen ja jännityksen. Koulussa ollessa on tullut häpäistyä itseään jos jollain tavalla, julkisesti ja yksityisesti, voin suositella kaikille. Erityisesti klovneriakurssi on avannut omaa maailmankuvaani ja auttanut hyväksymään omia puutteitani ja antanut materiaalia oman itseni rakentamiseen.

Kuvannut J. Mansikkasalo

Oman paikkansa ja juttunsa löytäminen on hienoimpia asioita maailmassa. Aina kannattaa yrittää ja pyrkiä kohti omia tavoitteitaan, ei pidä latistaa itseään ajattelemalla olevansa liian huono johonkin. Hävitä voi vain jos ei ikinä edes yritä.

Kirjoittanut Hedda Liukkala

Käärmeen vuosi

kiina, kulttuuri, muut maat

Kultturibardi.

Bardiblogi heräilee taas eloon talvikooman alta, niinkun käärmeetkin heräilee horroksesta (tosin ne odottelee vielä vähän lämpimämpiä kelejä). Tällaisena aikaisena käärmeenä kävinkin tervehtimässä viikonloppuna kiinalaista uutta vuotta Helsingissä, missä Lasipalatsin aukiolle olikin tapausta juhlimaan kokoontunut melkoinen määrä porukkaa.Kuinka sopivasti sattuikaan, alkanut vuosi oli juurikin käärmeen vuosi ja minähän olen käärme kiinalaiselta horoskoopiltani. On siis hyvä vuosi tulossa. ^^

Tapahtuma alkoi Kolmen sepän patsaalta kulkueella. Kulkueeseen kuului kaksi kepin nokassa heiluvaa lohikäärmettä ja kolme leijonaa joita kuljetti aina kaksi ihmistä per puku. Asiaan kuului myöskin rummutusta ja muuta metakkaa, mutta Taiwanilainen seurani naureskeli sen olleen kovin suomalaista. Kovin siis hiljaista verrattuna siihen, mitä hän oli tottunut. Kulkue pysähtyi mm. erään kiinalaisen ravintolan eteen tanssimaan. Se kuulemma tuo ravintolalle hyvää onnea.

Lasipalatsin aukiolla oli esiintymislava ja kojuja, josta sai mm. kiinalaista ruokaa ja juomaa. Melkein vilu tuli, kun oli esiintyjät niin vähissä vaatteissa, tanssijat varsinkin. Mutta todella tarkkaa ja kaunista tanssia ja musiikkikin oli mieleeni. Mieleen jäivät myöskin soittimien hassut nimet kuten piikkiviulu(?). Kiinalaisen keittiön antimista tuli maistettua bubbletea nimistä juomaa, joka on siis teetä, missä on maustettuja perunatärkkelyspalloja. Jännän makuista suorastaan. Sitä saa tapahtuman jälkeenkin helsingissä E2 cafeesta (http://e2cafe.net/).

 
Kuvan ottanut Kazuma Kuramasu.

Vuosi vaihtui klo 18.00 suomen aikaa. Lasipalatsin aukiolla nähtiin muutama ilotulite ja vähän myöhemmin sitten isompi ilotulitus vähän näkyvämmältä paikalta. Aukio oli koristeltu nätisti punaisilla lyhdyillä ja alla olevassa kuvassa oleva hämy on peräisin juuri nähdyistä ilotulitteista.

Lopuksi vielä pieni videonpätkä, joka kertoo miksi kiinalaisen uuden vuoden aikaan punainen väri ja kova meteli ovat suosittuja.

Video löytyy täältä.

Leiripaikkaa mä metsästän..

bardileiri, kevät 2013, leirijärjestelyt, leiripaikka, mielipide
 Kevään 2013 leiriä  ajatellen.
.. tahdon saada suuren! Ja hyvän! Missä on lämmintä vettä ja hyvä sauna ja monta pajatilaa ja ja ja.. Niin. Nyt kun ensi kevään leiritilan metsästys on kovalla hötinällä käynnissä, sitä tulee miettineeksi, mikä on hyvän bardileiripaikan määritelmä.
Jokaisella leirillä, johon olen osallistunut, olen ollut mukana kuuntelemassa tai ottamassa osaa keskusteluun, joka on koskenut sitä kyseistä leiripaikkaa. On mietitty, mikä tässä tällä kertaa on hvyää ja mikä huonoa. Mikä toimii paremmin kun sillon viimeksi ja onneks täällä on nyt se ja tämä juttu toisella tavalla. Sitten tietenkin myös ne huonot puolet, kun kaikki ei toimikaan ihan niinkun pitäisi tai sen kertaiset ratkaisut eivät kaikkia miellytä.
Mikä sitten on se ykkösjuttu, minkä perusteella leiripaikka on valittava? Itselleni se on varmaan pajatilat. Tarvitsee olla tarpeeksi isot ja lukumäärältään riittävät tilat, missä järjestää pajoja, muuten koko leirin idea lössähtää. Jos kysyttäisiin keittiöihmisiltä, olisi leiripaikan valintaa määrittelevin tekijä varmasti keittiön laatu. Se, että tilat ovat tarpeeksi isot ja mahdollistavat suurelle määrälle ruuan laittamisen. (Uskokaa tai älkää, näin ei aina ole isommissakaan leiripaikoissa). Jokaisella leiriläiselläkin on varmasti omat prioriteettinsa riippuen siitä, mikä leirillä on se ykkösjuttu.
Toisille on tärkeää, että nukkumatilat ovat tarpeeksi etäällä riehumatiloista. Jotkut tulevat leirille intoa puhkuen odottaen sitä, että illalla pääsee saunaan. Osa haluaisi leiripaikan sijaitsevan jossain muualla kun keskellä korpea ja toiset taas pitävät metsän keskellä vietetystä viikonlopusta. Melkein kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että ihmiset sen leirin tekevät ja kaikissa paikoissa ollaan tähänkin mennessä pärjätty.
Mitä mieltä sinä olet? Mikä on ollut sinusta paras leiripaikka tähän mennessä ja miksi? Mitä meidän leirinjärjestäjien kannattaisi pitää silmällä, kun haemme seuraavaa paikkaa?
Kevään leiripaikka on tällä hetkellä vielä auki. Muutama paikka on syynin alla, mutta jos sinulla on hyvä ehdotus siitä, missä leiri kannattaisi seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla pitää, niin kerro ihmeessä!

Sirkushuveja #1

Uncategorized

Mitä muuta bardit tekevät?

On se vaan hauskaa olla bardi, kun ympärillä on niin paljon aikaansaavia ihmisiä! Esimerkiksi, ensi keväälle on rakenteilla uusi ropecomusikaali, jos sitä niin voi kutsua. Tarkoitus on nimittäin rahoituksen onnistuessa esittää myös 4-7 esitystä muulla kuin Dipolin lavalla. Tarpeetonta mainostaa, tämä on jälleen kerran Suurin Tähän Asti tehty projekti, ja tällä kertaa olemme ropeconmusikaaliprojekteille epätyypillisesti jopa hyvissä ajoin liikkeellä. Vaan ei huolta — Bardiprojekteille uskollisesti homma on juuri sopivan megalomaaninen!

Ja sitten seuraa mainos: jos haluat tulla katsomaan, mistä on kyse, ketä muita on tulossa, miltä käsikirjoitus näyttää ja miten kaikki tapahtuu.

http://www.facebook.com/events/383328151751088/?ref=ts&fref=ts

Varmasti tärkein asia, mitä tuotantoryhmän viime miitissä nyt sunnuntaina tapahtui, oli että meitä rupesi kyllästyttämään nähdä aina vaan keskenämme meillä rupesi olemaan vähitellen sellainen varmuus, että nythän tämän vihdoin voisi esitellä muillekin. Ja korkea aika onkin! Treeniaikataulut on hahmoteltu, käsis on niin valmis kuin olla voi ja biisit hyvällä mallilla. Pitää saada lihaa luiden ympärille.

Toki musikaalin etenemisestä tullaan päivittämään Bardikattilaan, jos jotain varteenotettavaa tapahtuu ja jos joku muistaa napata kuvan asiasta. Tämä ensimmäinen postaus on musta lammas, eilisestä kokouksesta ei kukaan halunnut ottaa yhtään kuvaa. Ihmettelen miksi… Täällä me vain istuttiin, syötiin karkkia, perustettiin tapahtumalle kalenteri googleen ja pähkäiltiin, että ketä me halutaan ja kuinka hitossa me saadaan ihmiset kiinnostumaan projektista, joka kuulostaa näin järkyttävän vakavastiotettavalta?

Ehkä se ei ole meidän suurin haaste. Jos viime bardileiriltä olisi napannut kaksikymmentä ihmistä ja lyönyt heille käsikirjoitukset kouraan perjantaina, olisi lauantai-iltana saatu nauttia kirppusirkuksesta. Sitä en epäile ollenkaan. Nämä niinkutstutut Ropeconmusikaalit ponnistavat aina maasta lähtien ja muotoutuvat juuri siksi niin loistaviksi. Tähdätään korkealle ja tehdään ihan itse. Juuri siksi rakastan olla niitä tekemässä.

Fantsudeitti –improseikkailupeli

bardileiri, improvisaatio, pajat, seikkailupelikäsikirjoitus, syksy 2012

Noora Korppi
 
Syksyn 2012 bardileirillä kehiteltiin impron avulla esitettäviä seikkailupelejä. Toinen leirillä syntyneistä peleistä oli nimeltään Fantsudeitti, jonka käsikirjoitus tässä nyt iloksenne ja uudelleenpeluutettavaksi jaetaan. Täytyy tosin mainita, että käsikirjoitusta ei ole aivan loppuun asti suunniteltu, joten pelissä on hyvin tilaa muokkauksille ja uusille lennokkaille ideoille.

Fantsudeitti-pelin tarkoitus kaikessa lyhykäisyydessään on löytää prinsessalle sopiva puoliso erilaisia ehdokkaita deittailemalla. Yleisö toimii pelihahmon eli prinsessan ohjaajana ja tekee valinnat kättennostoäänestyksen perusteella. Prinsessan palvelija(tar) toimii pelinjohtajana ja tarinankertojana. Hänen tehtävänään on esittää yleisölle valintatilanteet vaihtoehtoineen sekä opastaa prinsessaa ja muita pelihahmoja toimimaan.  Pelin kesto on noin 15-20 minuuttia.

Peliä varten tarvitaan siis tietyt hahmot ja heitä esittämään mielellään eri henkilöt:

Pääosakaksikko:
Prinsessa (pelaajan hahmo)
Palvelija (pelinjohtaja)

Deittailtavat puolisoehdokkaat:
Rahakkaan kauppiassuvun poika Voitto
Velhon oppipoika Luigi
Metsän nymfi
Kunniallinen sotilas Sir George

Sivuhahmot:
Kuningatar (ei pakollinen)
Kuningas
Prinssi Yrjö Ällötys

Rooleihin valitaan henkilöt ennen pelin alkua. Palvelijaa esittävän pelinjohtajan on tunnettava peli etukäteen. Deittailtavien puolisoehdokkaiden on hyvä olla perillä oman hahmonsa keskeisimmistä luonteenpiirteistä sekä omien skenaarioittensa kulusta. Kuningattaren on tunnettava pelin perusajatus, sillä hän esittelee pelin lähtötilanteen prinsessalle (kuningattaren puuttuessa myös palvelija voi hoitaa esittelyn). Muiden roolien esittäjien ei tarvitse tietää ennalta juuri mitään.

Pelin kulku:

Pelinjohtaja ja prinsessa esittäytyvät. Valitaan prinsessalle eli pelihahmolle nimi yleisön ehdotusten perusteella.
Intro-skenaario, jossa kuningataräiti esittelee lähtötilanteen prinsessalle: Prinsessa on tullut siihen ikään, että hänen on mentävä naimisiin. Kuningas ehdottaa puolisoksi Prinssi Yrjö Ällötystä (käy esittäytymässä lavalla), mutta prinsessalla on onneksi muitakin vaihtoehtoja. Kuninkaalliseen sukuun sopisi neljä muutakin ehdokasta (ehdokkaiden esittely, kukin pistäytyy lavalla), joihin prinsessa voi tutustua käymällä heidän kanssaan treffeillä. Yhdet treffit sopii järjestää vain kerran viikossa. Hääjuhlaan on aikaa neljä viikkoa, ja juhlaan mennessä prinsessan on tehtävä valintansa.
Ensimmäiset treffit. Yleisö valitsee lähdetäänkö:
Kaupungin hienoimpaan Chez Pierre –ravintolaan tapaamaan kauppiassuvun Voittoa
Velhon tornin takkahuoneeseen tapaamaan velhon oppipoikaa Luigia
Metsälammen äärelle tapaamaan nymfiä
Hevostalleille tapaamaan sotilas Sir Georgea
Pelataan valittu treffiskenaario.
Toiset treffit. Valitaan jäljellä olevista treffipaikoista ja kumppaneista ja pelataan treffiskenaario läpi.
Välikohtaus: Kuningas muistuttaa prinsessaa, että hääjuhlaan on enää kaksi viikkoa. Prinssi Ällötys on vierailulla linnassa, ja kuningas esittelee tämän prinsessalle.
Kolmannet treffit. Valitaan jäljellä olevista vaihtoehdoista ja pelataan treffiskenaario. (Tässä kohdassa voi ehdottaa myös treffejä Prinssi Ällötyksen kanssa, mutta skenaariota ei ole suunniteltu valmiiksi.)
Neljännet treffit, jos niin halutaan.
Hääjuhla: paikalla ovat kaikki hahmot ja kuningatar pyytää prinsessaa tekemään valintansa. Yleisö saa äänestää, kuka puolisoehdokas on mieluisin.

Treffiskenaariot:

Chez Pierre –ravintola ja rahakkaan kauppiassuvun poika Voitto

Voitto on nautiskelija, pröystäilevä, opportunisti.

Voitto tapaa prinsessan ja hänen palvelijansa kaupungin hienoimmassa ravintolassa. Heti alkuun on valittava, minne seurue istuutuu:

Terassille
Saliin
Yksityiseen kabinettiin

Voitto jutustelee seurueen kanssa. Hän kiinnostuukin arvaamatta prinsessan palvelijasta ja rupeaa lähentelemään tätä! Miten prinsessa reagoi:

Poistuu paikalta (jolloin skenaario loppuu)
Häpeää itseään
Koettaa voittaa Voiton huomion

Treffien lopuksi Voitto haluaa tehdä prinsessaan vaikutuksen ja antaa tälle lahjan. Vaihtoehtoja ovat:

Yksisarvinen
Kaulakoru
Ilta Voiton luona eksoottisten yrttien ja keijupölyn kera

Tornin takkahuone ja velhon oppipoika Luigi

Luigi on liehittelijä, äkkipikainen, salaperäinen.

Luigi toivottaa prinsessan ja palvelijan tervetulleiksi tornin viihtyisässä takkahuoneessa. Hän tarjoaa prinsessalle tervetuliaismaljan. Juoko prinsessa tervetuliaisdrinkin?

Kyllä
Ei kiitos

Jos prinsessa kieltäytyy tervetuliaismaljasta, Luigi kimpaantuu. Kysytään miten prinsessa reagoi:

Imartelee Luigia ja pyytää häntä näyttämään taikatempun
Odottaa että hän leppyy
Juo drinkin kohteliaisuudesta

Jos prinsessa päätyy juomaan, hän tekee sen hartaasti ja huolellisesti silmät suljettuna. Sillä aikaa valitaan, mihin hänen katseensa osuu juoman juotuaan:

Luigiin
Palvelijaan
Jakkaraan

Juoma on lemmenjuoma, joten prinsessa rakastuu valittuun kohteeseen ja takertuu siihen tiukasti. Luigi kimpaantuu, mikäli valinta ei osu häneen.

Metsälampi ja nymfi

Nymfi on suloinen, viettelijätär, vähän tuhma.

Kun prinsessa ja palvelija saapuvat paikalle, nymfi uiskentelee alastomana metsälammessa ja viittilöi prinsessaa luokseen. Miten prinsessa lähestyy nymfiä?

Menee uimaan
Pyytää nymfin rannalle
Poistuu järkyttyneenä paikalta (jolloin skenaario loppuu)

Mikäli prinsessa pulahtaa lampeen, valitaan mitä vedessä tapahtuu seuraavaksi:

Sukeltelua ja helmenkalastusta
Hierontaa
Suukottelua

Mikäli prinsessa pyytää nymfin rannalle, valitaan mitä metsäaukiolla tapahtuu seuraavaksi:

Villiä biletystä faunien kanssa
Kiihkeää kiipeilyä puussa
Tanssia

Hevostallit ja kunniallinen sotilas Sir George

Sir George on kunniallinen, kunnollinen, yes-mies.
Prinsessa ja palvelija tapaavat Sir Georgen hevostalleilla. Kunniallisena miehenä soturi haluaa tietää, onko prinsessa huolehtinut siveydestään. Mitä hän vastaa?

Kyllä
En (jolloin skenaario loppuu)
Kuinka julkea kysymys!

Treffitilanne jatkuu tylsänä, ja prinsessa on oikeastaan kiinnostuneempi hevosista kuin Sir Georgesta. Palvelija puuttuu peliin ja pyytää prinsessaa ehdottamaan jotain tekemistä sotilaalle:

Hukutin rannerenkaani heinäkasaan. Mentäisiinkö etsimään sitä?
Käytäisiinkö pihalla kävelyllä?
Leiki hevosta!

Sir George tekee työtä käskettyä.

Jälkihuomautuksia:

Alun perin peliin suunniteltiin myös prinsessan mainepisteiden laskua, mutta ne jätettiin pois toteutuksen yksinkertaistamiseksi. Treffien sujuvuutta voisi myös koettaa mitata pisteitä laskemalla, jolloin pelin lopussa Se Oikea kumppani määräytyisi jonkinlaisen pistelogiikan mukaan. Toisaalta, yleisön mielestä voi olla hauskempaa, että he saavat itse valita puolison. Ainakin meidän peluutuksessamme yleisö ja prinsessa itse olisivat päätyneet samaan vaihtoehtoon.

Kiitos ja kunnia pelin suunnittelusta kuuluu Heidille, Joakimille, Jonnille, Nooralle ja Tuirelle sekä Jussille, joka antoi meille hyviä vinkkejä pelin kehittämisen lomassa.

Tekijäkaarti toivottaa fantsuja hetkiä Fantsudeitin parissa!