Leirikuulumisia

Leiribardi

Syksyn 2012 leirillä intoa puhkuen lupauduin hoitamaan seuraavan kevään leirin ohjelmajärkkäämisen. Oli jo suunnitelmia siitä, millasella kokoonpanolla alettaisiin leiriä järjestämään ja suunitelmia muhittaessa aika kului. Kappas vaan, ei kaikki mennytkään ihan niinkun ajateltiin ja pienten tai vähän isompienkin vastuualuehämminkin jälkeen saatiin kuin saatiinkin leirille paikka ja hommat lähti rullaamaan. Löysin itseni melkoisen narunpääkimpun toisesta päästä ja suurinpiirtein päävastuuhenkilön asemasta leirin väsäämisessä. Hups..

Kun hommat lähti etenemään, niin vauhtia tuli melkein liiankin kanssa. Törmättiin siis muutamaan odottamattomaan ongelmaan, jos näitä nyt ongelmiksi voi sanoa. Ensinnäkin leirin 47 osallistujapaikkaa täytettiin kahdessa päivässä. Toisekseen leirin pajatarjonta meni muutama päivä sitten yli tarjolla olevien pajapaikkojen.

Onneksi ensimmäinen ongelma saatiin ratkaistua ja 47 bardin sijaan leirille on nyt tulossa 60 innokasta ja luovaa huipputyyppiä. Aivan mahtavaa! Toiselle ongelmalle onkin vähän vaikeampi löytää ratkaisua. Tai siis ratkaisu on helppo, mutta harmillinen. On siis päätettävä mitkä pajat voidaan leirille ottaa ja mitkä jäävät ulkopuolelle. Toisaalta ongelma on luonteeltaan positiivinen ja toivottavasti toistuu jatkossakin. On hyvä, että meidän joukosta löytyy innokkaita ja taitavia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan omia taitojaan meidän muiden kanssa. Onneksi myös tällä kertaa pystyin helposti karsimaan omista pajoistani tuntematta huonoa omaa tuntoa kenenkään pajanpitäjän puolesta. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu.

Kaikenkaikkiaan leiri on hyvällä tolalla ja vaihdilla tulossa. Enää kuukausi ja muutama hassu päivä. Viikonloppuna pajapalapeli saatiin alustavasti kuntoon ja ohjelmalista kiertääkin tällä hetkellä pajanpitäjien hyväksyttävänä. Aivan lähiaikoina sen saa käsiinsä muutkin leirille saapuvat. 😉

Pajapalapelin kokoamista.

Leiriä odotellessa!