Aihearkisto: eka kerta

Bardileirin alku ja juuri, eli mistä kaikki tämä sai alkunsa vuonna 2007.

Oikeastaan koko bardileiriajatus lähti käyntiin tanssileiristä, joista ensimmäisen täysimittaisen version järjestin Sampon ja Tomin kanssa Luukissa, ellei muistini nyt pahasti petä. Ja nythän ei olla faktan äärellä, vaan hämärien muistijälkien, joita ovat avittaneet Hannun huomassa säilyneet tiedot, kiitos niistä. Onnistuneen tanssileiriviikonlopun jälkeen heräsi ajatus toisestakin leiristä, jossa ei vain tanssittaisi, vaan tehtäisiin ilmaisutaidollisia asioita, teatteria, musiikkia, ja tarinankerrontaa. Perusajatuksena oli saada aikaan esiintyvä bardiryhmä kiertämään larpeissa ja miksei muissakin tapahtumissa viihdyttämässä väkeä. Hannu innostui heti ja lähdimme toteuttamaan vuonna 2007 ensimmäistä bardileiriä, perinteikkäästi pääsiäisen aikaan. Tuolloin tapahtuman nimi oli suureellisesti Taru, Sana ja Sävel 2007. Nimi putosi myöhemmin pois mutta menestys jäi.

Ensimmäinen bardileiri avasi kaikki myöhemmille bardileireille ominaiset perinteet, paljon innostuneita hienoja ihmisiä, upeita pajoja, iltajuhla esityksineen, hyvä ruoka ja talkoohenki. Lämpimän veden puute. Kylmä.

Tuolloin toimineen Aamutähti ry:n (rauha yhdistyksen sitkeästi palvelleelle sielulle) kautta saimme leirille tilat, ikimuistoisen Naumin leirikeskuksen Sysmästä. Luultavasti siitä ei edes maksettu mitään. Juoksevaa vettä ei ollut, mutta autolla ajavaa onneksi kyllä. Leirikeskuksen oman kaivon paljastuttua juomakelvottomaksi, piti vedet noutaa naapurin kaivosta. Autolla. Ämpäreillä joissa ei ollut kansia. Oman kaivon vesi kelpasi onneksi tiskaamiseen. Nimesimme sen pieruvedeksi. Hajun muistanevat kaikki paikalla olleet. Myöskään viemärit eivät olleet käytössä jäätymisvaaran vuoksi, vaan kaikki vesi piti kipata pihalle. Muutoin keittiö oli ensiluokkainen, ruokasalissa kivasti tilaa ja tunnelmallisessa päärakennuksessa suuri kivinen takka. Järven rannassa oli rantasauna, tuo ainoa lämpimän veden lähde ja tiskaajien turvapaikka. Majoitus tapahtui lattialla, ja osalle leiriläisistä riitti leirikeskuksen patjojakin. Hirsituvassa takkatulen ääressä äänitettiin musiikkia hovitansseihin.

Leirin tunnelma oli yhtä lämpimän välitön ja innostunut kuin myöhemminkin. Pajoissa nähtiin Commedia dell’Artea, laulua, poin pyöritystä, soittoa ja tanssia. Nukketeatterissa esitettiin Vanhaa Leskirouvaa (Syntiä!), ja kuoro tarjosi saunaankin saakka yltäneen Pullon Kimppuun. Fantasiamusiikin pajasta mieleen jäivät parhaiten Tinapilli sekä Veikko-Peikko. Eläytyvän tarinankerronnan pajassa herätettiin henkiin satuja, ja perinteiseen iltajuhlaan sieltä päätyi Punahilkka.

Vuodesta 2007 puitteet ovat muuttuneet, mutta bardileirin henki ja perusajatus on pysynyt hyvinkin samana. Tehdään yhdessä, tehdään rohkeasti vaikka ei osattaisi paljon mitään, eikä jätetä kaveria. Sillä on päästy pitkälle. Pääsiäisen pitkä viikonloppu on hyödynnetty bardileirin järjestämisessä joka vuosi. Rinnalle on tullut syksyn leiri ja kolmatta harkitaan. Ja itseasiassa mietin tässä yksi päivä, että olisikohan ihmisillä kiinnostusta sellaiselle Taide&Käsityöleirille, missä vedettäisiin pajoja erilaisista kuvataiteen ja muun taiteen muodoista, ja tehtäisiin erilaisia käsitöitä…

Niin bardileirit kuin tanssileiritkin elävät tänä päivänä omaa elämäänsä ja se on hienoa. Esiintyvää bardiryhmää vielä kaipaillaan, mutta myös larppien vähenemisen myötä kysyntä leikareille lienee vähäisempi. Barditoiminta sinällään tarjoaa kuitenkin isolle määrälle ihmisiä mahdollisuuden harjoittaa ilmaisutaitoja ja kokeilla sen monia erilaisia muotoja. Vaikka kukaan ei osaisi mitään kovinkaan hyvin.

Kun Toukolan peitoin ja tyynyin varustettujen vuodepaikkojen ja vesivessojen maailmassa sisäsuihkun lämmin vesi haalenee, voi leirinjärjestäjä katsoa taaksepäin Naumin aikoihin, todeta, että asiat ovat sittenkin vielä aika hyvin ja lähteä kääntämään varaajan kytkintä.

Kirjoittanut: Jonna

Miksi juuri Bardit?

Bardibardi

Kun olin pieni, halusin näyttelijäksi. Nyt puhutaan siis pienestä kuudesluokkalaisesta. Sitä tuli sitten koluttua näytelmäkerhoa ja käytyä TET-jaksolla Lahden kaupunginteatterin tarpeiston puolella. Se oli hienoa se, täytyy myöntää. Äidin suosiollisella avustuksella kuitenkin luovuin tästä ajatuksesta ennen peruskoulun päättymistä. Onhan ne työajat aika huonot ja rahaakin sillä on vaikea tehdä. Hain silti ilmaisutaidon lukioon Tampereelle ja pääsin heittämällä sisään. Ja kyllä kannatti!

Lukiossa olin ensimmäistä kertaa sellaisten ihmisten ympäröimä, keillä oli kiinnostusta samoihin asioihin. Tuntui että oli ensimmäistä kertaa mahdollista löytää ystäviä. Huolimatta niistä kaikista mahtavista ihmisistä, keitä lukiossa oli. Tunsin silti itseni usein ulkopuoliseksi, niinkuin aina siihenkin saakka. Rupesin larppaamaan ja tunsin siinäkin porukassa itseni ulkopuoliseksi. Lukion jälkeen eräs ystäväni kertoi minulle bardileiristä ja pyysi mukaan. Ajattelin, että mikäs siinä ja niin päädyin ensimmäiselle leirilleni syksyllä 2009 (jos muistan vuoden oikein). Ja yllätys yllätys, tunsin oloni ulkopuoliseksi.

Pidin kuitenkin leirin tunnelmasta ja tutustuin uusiin mukaviin ihmisiin. Pääsin tekemään paljon sellaisia asioita, jotka kuuluivat oman harrastusmielenkiintoni sisään. Kun seuraavan kerran leiri-ilmoitus saapui, päätin, että kyllä tuonne on taas mentävä. Samaa jatkui useamman leirin ajan, kunnes yksi kerta tajusin leirille tullessani, että olo on kun kotiin tullessa. Tiesin, että siellä on ne ihanat ihmiset, jotka pitää minusta olin millanen vaan. Vähän kerrassaan aloin tuntea oloani vähemmän ja vähemmän ulkopuoliseksi. En sanoisi bardeja perheeksi, koska minulle perhe merkitsee eri asiaa. Sanoisin sen sijaan bardeja klaaniksi, koska se on rypäs ihmisiä, jotka olen tavallaan valinnut ympärilleni ja jotka siinä itse haluan pitää.

Leiri ei varsinaisesti koskaan ole ollut minulle pajoihin osallistumista. Se ei ole ollut se merkittävin juttu. Ei se asia, miksi joka vuosi halusin leirille mennä. Minulle leirin sydän oli ja on edelleen ne kaikki ihmiset ketä sieltä löydän. Silti jotenkin löysin itseni ohjelmavastaavan asemasta. Hassua sinänsä. Vaikka on siinä logiikkakin olemassa.

Minulle on tärkeää, että tämä perinne jatkuu. Minulle on tärkeää, että joka vuosi on syys- ja kevätleiri, koska haluan nähdä teidät kaikki, koko klaanin. Koska se on minulle tärkeää, haluan tehdä jotakin sen eteen. (Olen myöskin hirveän kärsimätön ihminen ja haluan heti tietää mitä tapahtuu, milloin ja miten.) Niinpä päädyin mukaan järjestämään. Aion myös pysyä mukana järjestämässä hamaan hautaan, koska tämä toiminta on yksi minun elämäni punaisista langoista.

Minä ja Kuningas Tomaatti

Teidän ansiosta, rakkaat klaanilaiset, olen se kuka olen.

Eka kerta bardien kanssa

Noora Korppi
Olinhan minä tiennyt bardileirien olemassaolosta jo vuosia. Mutta vasta tänä syksynä aikataulut ja osallistumisinto naksahtivat sopivasti kohdalleen ja läksin viettämään viikonloppua metsän keskelle leirikeskukseen noin neljänkymmenen bardin kanssa.
Odotettavissa oli itseilmaisullisia työpajoja laidasta laitaan: niin improa, kädentaitoja, musisointia kuin tanssiakin. Sekaan mahtui myös jännittäviä oppitunteja psykologiasta ja seikkailupelin suunnittelusta aina ruoskan käsittelyyn. Oikeastaan kaikki vaikutti niin kiinnostavalta, etten vaivautunut edes tekemään etukäteen viikonlopulleni ”lukujärjestystä” vaan valitsin vasta paikan päällä minne milloinkin osallistuin.
Pajaosallistumiseni päätyivät loppujen lopuksi olemaan aika impropainotteisia. Olin vastikään lukenut mainion Keith Johnstonen Impro-kirjan (suosittelen!), mikä innosti kokeilemaan improilua, vaikka se vähän pelottavalta tuntuikin. Siltä se tuntuu yhä edelleenkin, mutta juuri siksihän sitä pitää treenata lisää!
Commedia dell’arten kautta improamiseen lähteminen oli yllättävän helppoa, kun hahmoille oli annettu raamit jo valmiiksi. Nopeita hoksottimia vaativan Whose Line Is It Anyway – ohjelmaformaatin improon puolestaan oli melko haastavaa osallistua, mutta se oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Lauluhovi -musikaali-improlarp kuulosti konseptina suorastaan kauhistuttavalta, minkä tähden olisinkin halunnut haastaa itseni siihen mukaan. Päädyin kuitenkin vain seuraamaan Lauluhoviin valmistautumista ensimmäisen tunnin ajaksi, sillä päivänokoset ja viikonlopun ehdottomasti kiinnostavin työpaja eli seikkailupelin suunnittelu kutsuivat.
Seikkailupelin suunnittelussa meille esitettiin aluksi muutamia pääpiirteitä aiheesta, kuten miten pelin eteneminen on hyvä rakentaa ja mitä elementtejä pelissä kannattaa käyttää. Rajoittavina tekijöinä olivat työpajan kesto sekä se, että peli oli pystyttävä esittämään improna muille siten, että yleisö tekee pelaajan valinnat. Ryhmämme sai kasaan ihastuttavan Fantsudeitti-pelin, jonka esittäminen onnistui yli odotusten. Prinsessa ja nymfi saivat toisensa, ja yleisökin vaikutti olevan varsin tyytyväinen.
Muut pajat joihin ehdin osallistua olivat tarinankerronta sekä taistelun draama. Tarinankerronta sopi oikein hyvin perjantai-illan ensimmäiseksi pajaksi ja herätteli leirin sadunomaiseen tunnelmaan. Taistelun draamassa puolestaan tuotiin esille montakin huomionarvoista seikkaa larppi- (tai näytös-) taistelusta. Paja jätti jälkeensä innon päästä pitkästä aikaa larppaamaan soturihahmoa sekä tietenkin muutaman mustelman kaiken sen lattialla kieriskelyn ansiosta.
Minulle suurin juttu viikonlopussa oli se, että pääsin kokeilemaan esiintymistä musikaalissa ensimmäistä kertaa. Olimme pienellä porukalla treenanneet muutamassa viikossa Suvin käsikirjoittaman ja ohjaaman Disney-musikaalin, jonka esitimme leiriläisille lauantai-iltana. Se sujui oikein mainiosti, ja oli mahtavaa huomata miten näytelmä heräsi eloon aivan eri tavalla oikean yleisön edessä kuin vain keskenämme harjoitellessa.
Lauantai-illan ohjelma-antiin kuului musikaalin lisäksi taivaallinen suklaakakku sekä musiikki- ja improesityksiä. Esityksiä oli kiva seurata pitkän ja puuhakkaan päivän päätteeksi. Bardikonkarit olivat hirmu rohkeita ja kekseliäitä improilijoita! Toisaalta oli mukavaa päästä osallistumaan esityksiin itsekin, vaikka ensikertalainen olinkin. Mielestäni leirin hengessä yksi parhaita puolia oli se, että esiintymään sai mennä kuka tahansa taitoihin katsomatta – ja se oli ihan yhtä ok kuin esiintymättä jättäminenkin.
Viikonloppu kului siis pitkälti pajoissa puuhastelun, ruokailun ja yhdessä hengailun merkeissä – ja nukkuakin ehdin (tosin en ihan yhtä pitkiä unia kuin tavallisesti). Tekemistä oli paljon ja aika kului kuin siivillä, vaikka toisaalta tuntuikin että yksi viikonloppu olisi kaikkine aktiviteetteineen kestänyt monta päivää!
Erityisiä kiitoksia on jaettava ohjelmanjärjestäjille: pajatarjonta oli monipuolista ja houkuttelevaa ja pajat oli toteutettu erittäin hyvin. On vaan niin mahtavaa päästä oppimaan uusia asioita intohimoisesti aiheeseensa suhtautuvilta opettajilta! Myös keittiöporukka ansaitsee suurkiitokset, sillä nykypäivän allergia- ja ruokavalioviidakossa monelta kokilta menisi sormi suuhun. Hommat hoidettiin hyvällä asenteella ja tarmokkuudella, ja etenkin lounaat ja illallinen olivat maistuvia ja ravitsevia.
Lopuksi kiitokset vielä jokaiselle, joka osaltaan oli tekemässä bardileiristä juuri sellaista kuin se oli. Harvemmin törmää yhtä hienosti järjestettyyn ja lämminhenkiseen tapahtumaan, joka vieläpä jättää jälkeensä useita innostuksen kipinöitä lähteä kehittämään uusia ja vanhoja bardimaisia taitoja. Tätä lisää!