Aihearkisto: mielipide

Tanssijan tarinaa

Minusta tuli tanssija, kun sain turpaani nyrkkeilyssä. Halusin harrastaa liikuntaa, jossa minuun ei satu (mikä vitsi!), ja jossa tehtäisiin jotakin yhdessä sen sijaan, että tehtäisiin jotakin toista vastaan. Tanssin aloitin muiden poikien tapaan breakdancesta, joka tavallaan sopi minulle hyvin. Breakissa saa esiintyä ja ”show offata”. Sosiaalinen puoli siinä kuitenkin oli vajaa, lähinnä naisten puutteen takia (olin 19 ja sinkku).

Vaihdoin lattaritanssiin, jossa ruumiinkieli ja sosiaalinen tilanne oli todella erilainen. Pian huomasin, etten nauttinut siitä. Kaikenlaista kokeillessa löysin historiallisen tanssin ja kansantanssin, jotka liikkeen lisäksi olivat harrastuksia, joiden sosiaalinen ympäristö oli todella koukuttava.

Samaan aikaan aloitin barditoiminnan harrastamisen, mikä oli tärkeä askel elämässäni tapahtuvassa arvomuutoksessa. Opin niihin aikoihin (22/23-vuotiaana) ajattelemaan, että raha, naisten lukumäärä ja ulkoinen menestys olivat huonoja tavoitteita, ja onnellisuus oli jotain ihan muuta. Barditoimintaan lähteminen ja historiallisten tanssien yhteisössä muiden eteen töitä tekeminen opettivat minulle hirmuisesti siitä, mitä onnellisuus voisi olla. Se muutti minua ihmisenä valtavasti parempaan suuntaan, ja ehkä lähemmäs sitä suuntaa, mitä olin ollut nuorempana (noin 16-17-vuotiaana).

Ensimmäinen avustajan tehtäväni Kansallisoopperalla oli Pähkinänsärkijässä. Lava-aikaa oli 3 minuuttia, ja ympäristö oli humalluttava. Mielikuvissani olen samaan aikaa alkanut tanssia Petkeleessä, tanssiteatteri- ja kansantanssiryhmässä, jossa yhä olen. Varmaan voisin tarkistaa oikeat vuodet ja ajankohdat.

Löysin molemmat asiat avoimella asenteella. Ystävät, joita olin harrastamalla saanut, kutsuivat minut mukaan näihin toimintoihin. Teatteri Avointen Ovien tuottaja Päivi oli juuri aloittanut oopperalla baletin tuottajana ja etsi avustajia Pähkinään, joten hän mainosti sitä Facebookissa, ja tieto tuli minulle. On myös mainittava, että myyntityön tuoma rohkeus auttoi. Ei pelottanut soittaa ja mennä mukaan uuteen juttuun. Ensimmäinen oikea homma oopperalla tuli kuitenkin vasta yli vuoden päästä.

Ensimmäisellä kerralla oopperalla tutustuin Kyöstiin. Vuotta myöhemmin hän jostain kummallisesta syystä kaivoi vanhoista sähköposteistaan minun osoitteeni ja mailasi minulle kopion casting-kutsusta Robin Hoodiin. Olin juuri omassa elämässäni todella väsynyt raksaduuniin. Siinä castingissä Kari ja Seppo valitsivat minut Robin Hoodiin koiraksi, ja sen jälkeen minulla on jatkuvasti ollut töitä oopperalla.

Oopperalla töissä olo ei ole erityisen ruusuilla tanssimista, vaikkakin usein todella inspiroivaa ja kivaa. Siellä minulla ei kuitenkaan ole tilaa olla taiteilija itse; olen ohjaajan tai koreografin materiaalia, jolla kahta poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut paljon mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä tekee. Tämä seikka, ystävien lisäksi, saa minut palaamaan barditoimintaan ja harrastusteatterin pariin aina uudelleen. Ympäristöön, jossa minulla on itselläni tilaa olla taiteilija ja taiteen tekijä.

Pidän bardileiriä äärimmäisen arvokkaana tapahtumana. Se antaa monille meistä, joilla on halu, tilan toteuttaa itseämme. Toivon myös, että bardileirit kasvaisivat isommiksi, jotta useammat ystävämme, jotka uskaltavat pikkuhiljaa ulos kuorestaan, saisivat laillani mahdollisuuden oppia ilmaisua ja onnellisuutta.

– Arttu

Leiripaikkaa mä metsästän..

 Kevään 2013 leiriä  ajatellen.
.. tahdon saada suuren! Ja hyvän! Missä on lämmintä vettä ja hyvä sauna ja monta pajatilaa ja ja ja.. Niin. Nyt kun ensi kevään leiritilan metsästys on kovalla hötinällä käynnissä, sitä tulee miettineeksi, mikä on hyvän bardileiripaikan määritelmä.
Jokaisella leirillä, johon olen osallistunut, olen ollut mukana kuuntelemassa tai ottamassa osaa keskusteluun, joka on koskenut sitä kyseistä leiripaikkaa. On mietitty, mikä tässä tällä kertaa on hvyää ja mikä huonoa. Mikä toimii paremmin kun sillon viimeksi ja onneks täällä on nyt se ja tämä juttu toisella tavalla. Sitten tietenkin myös ne huonot puolet, kun kaikki ei toimikaan ihan niinkun pitäisi tai sen kertaiset ratkaisut eivät kaikkia miellytä.
Mikä sitten on se ykkösjuttu, minkä perusteella leiripaikka on valittava? Itselleni se on varmaan pajatilat. Tarvitsee olla tarpeeksi isot ja lukumäärältään riittävät tilat, missä järjestää pajoja, muuten koko leirin idea lössähtää. Jos kysyttäisiin keittiöihmisiltä, olisi leiripaikan valintaa määrittelevin tekijä varmasti keittiön laatu. Se, että tilat ovat tarpeeksi isot ja mahdollistavat suurelle määrälle ruuan laittamisen. (Uskokaa tai älkää, näin ei aina ole isommissakaan leiripaikoissa). Jokaisella leiriläiselläkin on varmasti omat prioriteettinsa riippuen siitä, mikä leirillä on se ykkösjuttu.
Toisille on tärkeää, että nukkumatilat ovat tarpeeksi etäällä riehumatiloista. Jotkut tulevat leirille intoa puhkuen odottaen sitä, että illalla pääsee saunaan. Osa haluaisi leiripaikan sijaitsevan jossain muualla kun keskellä korpea ja toiset taas pitävät metsän keskellä vietetystä viikonlopusta. Melkein kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että ihmiset sen leirin tekevät ja kaikissa paikoissa ollaan tähänkin mennessä pärjätty.
Mitä mieltä sinä olet? Mikä on ollut sinusta paras leiripaikka tähän mennessä ja miksi? Mitä meidän leirinjärjestäjien kannattaisi pitää silmällä, kun haemme seuraavaa paikkaa?
Kevään leiripaikka on tällä hetkellä vielä auki. Muutama paikka on syynin alla, mutta jos sinulla on hyvä ehdotus siitä, missä leiri kannattaisi seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla pitää, niin kerro ihmeessä!