Aihearkisto: bardileiri

Hostelli Palopuro, viimeistä kertaa

Hostelli Palopuro palveli meitä leiripaikkana monta kertaa. Vaikka päätimme haikein mielin lähteä etsimään uusia paikkoja, omasta mielestäni – useita leiripaikkoja nähneenä – se oli tiloiltaan kenties jopa paras tähän mennessä. Siellä oli mm. useita pajatiloja, erilliset, häiriöttömät nukkumatilat, riittävän iso sauna, jossa riitti lämmintä vettä, hyvä keittiö ja kapasiteettia suurehkolle määrälle bardeja.

Otin oheiset kuvat viime kevään leirin päätteeksi viimeisenä paikalta lähteneenä, kun kaikki oli siivottu ja laitettu kuntoon. ”Jätä paikat siihen kuntoon, missä toivoisit niiden olevan tullessasi itse seuraavan kerran”, kuten joissakin paikoissa saattaa nähdä tilan siivousohjeena.

Kuvien avulla voit palata vielä kerran muistelemaan, mitä kaikkea olet kokenut Palopuron bardileireillä. Pieni nostalgiatrippi, ennen kuin on aika suunnata katse uusiin paikkoihin ja bardeiluihin. Näihin tyhjiin, siisteihin kuviinkin on helppo kuvitella bardiystävät tekemässä niitä kaikkia upeita juttuja, joita olemme yhdessä kokeneet.

aula

Aula. Ensimmäinen paikka, jonka suurin osa meistä näki Palopuron sisätiloista. Tiskin takana saattoi olla joku leirin järjestäjistä ottamassa sinut vastaan. Taustalla näkyvässä keittiössä olimme laittamassa ruokaa tai tiskaamassa kukin vuorollamme.

yläkerran käytävä

Yläkerran käytävä. Sohvilla löhösi usein useampi bardi rentoutumassa, juttelemassa tai odottamassa ruokailun alkua. Tämä oli hyvä paikka keskustella kaikenlaisista asioista.

ruokailutila

Ruokasali. Kaikki pöydät täynnä bardeja aamiaisella, lounaalla, välipalalla, päivällisellä … Ruokailujen lomassa pajojen pitäjät esittelivät vuorollaan tulevia pajojaan. Iltaisin täällä notkuttiin mm. lautapelien parissa. Tuolit olivat pääosin toisinpäin kuin kuvassa.

teatteri

Teatteri. Täällä improttiin, soitettiin, laulettiin ja vaikka mitä! Myös esitykset pidettiin tässä tilassa.

liikuntasali

Liikuntasali. Liikunnallisten pajojen sydän. Pelkästään salin köydet, korit, patjat ja puolapuut houkuttelivat liikkumaan eri tavoin. Ohjelmassa ja sen ulkopuolella oli tutustumisleikkejä, tanssia, hierontaa, kasoja …

mummola

Mummola. Hostellin kodikkain huone, joka myös sai osansa mitä erilaisimmista sekalaisista pajoista.

 

Kirjoittanut,
muuan nimimerkin takaa muisteleva bardi
(jonka puolesta tämä julkaisu on julkaistu)

Kutsu Kulttuuriyhdistys elävä ilmaisu ry:n kokoukseen

Yhdistyksen kokouskutsu yhdistyksen kokoukseen

Kulttuuriyhdistys elävä ilmaisu ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään kevään bardileirillä sunnuntaina 16. 4. 2017 kello 14:00.  Hostelli Palopurossa, Jokelantie 349, 05470 Hyvinkää.

Esityslista

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Valitaan hallitukselle vuodeksi 2017 puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä kokouksen päätöksen mukainen määrä hallituksen muita varsinaisia ja varajäseniä
  6. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa
  7. Vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
  8. Vahvistetaan varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä kannattajajäsenten liittymis- ja kannattajajäsenmaksun suuruus
  9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
    9.1. kauden 2015 vastuuvapaus
  10. Kokouksen päätös

 

Blogin aktivoimisyritys

Aion pitää leirillä pajan blogikirjoittamisen iloista. Toivottavasti olet tulossa sinne. Suunnittelin esityksenikin jo – noin niin kuin kolme viikkoa sitten.

Taka-ajatuksiahan minulla on – lähes aina. Ensiksi haluaisin kertoa helposta tavasta suunnitella ja kirjoittaa blogimerkintä. Toiseksi haluan innostaa uusia kirjoittajia ja muistuttaa blogissamme aiemmin julkaisseita tästä ilosta. Kolmanneksi olen haaveillut säännöllisestä kirjoitusillasta eli siitä, että voisimme tavata toisiamme myös muulloin kuin leireillä. Hulppeiden vuokratilojen sijaan ajattelin kutsua innokkaita kylään tai vierailla vuorollani jonkun luona. Pyörittelen ideaa vielä ja otan palautetta vastaan.

Toivokaa minulle onnea – tai roudatkaa kirjoitusvälineet mukaanne leirille.

-Tuire-

Akrojooga

Akrojooga on yhdistelmä joogaa, akrobatiaa ja thaimaalaista hierontaa ja siinä on kolme olennaista roolia: base, lentäjä ja spotteri. Suomenkielisiä termejä ei juuri ole vakiintunut.
Base, yleisimmin makuullaan jalkapohjat kohti kattoa, toimii lentäjän tukena ja pilarina, jonka päällä lentäjän on turvallista olla.
Base joutuu nostamaan lentäjän usein jalkojensa varaan, mutta basen saadessa jalkansa suoraksi lentäjän paino ei ole läheskään niin merkittävä rasite. Lentäjän tehtävä on usein vain pysyä jäykkänä ja tiukkana pakettina joko tikkusuorana tai jossakin muussa asennossa. Spotterin tehtävä on tärkein, sillä hän varmistaa, että kenellekään ei käy hassusti. Spotteri seisoo aina lentäjän ja basen vieressä, tukevassa asennossa, valmiina tukemaan tai jopa ottamaan kiinni putoavan lentäjän.

Olen käynyt kolmesti akrojoogan peruskurssin ennenkuin onnistuin saamaan itseäni niskasta kiinni ja käymään kurssilla. Kurssilla olen käynyt nyt nelisen kuukautta. Tämän lisäksi olen käynyt vapaamuotoisemmissa jameissa, joihin olemme kerääntyneet tekemään mitä milloinkin, mutta yleensä akrobaattisempia juttuja kuin kursseilla.Tavallinen kurssikerta on alkanut joogalla, jonka tarkoituksena on lämmitellä ja vahvistaa lihaksia sekä verrytellä. Tämän jälkeen siirrytään yleensä ohjaajan esittelemään lentoharjoitukseen. Lentoja on ollut tavanomaisesti kahdenlaisia: akrobaattisia ja terapeuttisia. Akrobaattinen lento vaatii enemmän ketteryyttä ja on näyttävämpää. Tämä on se, mitä yleensä akrojoogassa esitellään. Terapeuttinen lento on enemmän rauhallisia venytyksiä ja hierontaa.

Itselleni hienointa akrojoogassa on itsensä ja kehonsa haastaminen ja näyttävissäkin tempuissa onnistuminen. En ole lähtökohtaisesti erityisen liikkuvainen tai voimakas, joten pienetkin onnistumiset tuntuvat usein suurilta. Suurin haasteeni onkin ollut basena ollessani jalkojen saaminen suoriksi ylöspäin, jolloin lentäjän kannattelemiseen ei enää tarvitse käyttää lihaksia vaan paino nojaa suoraan luihin ja tuen saa lattiasta. En koskaan ole ollut kovin taipuisa. Sitä suurempi oli onnistumisen riemu, kun ensi kerran sain eteentaivutuksessa sormet koskettamaan kunnolla maahan vaikka juuri aamulla en ollut yltänyt nilkkoihinikaan asti. Kanssaharrastajani ovat myös erittäin mukavia ihmisiä ja tunnelma on rento ja lämmin, mikä on myös osaltaan auttanut innostumaan harrastuksesta.

Akrojoogaa päässee kokeilemaan bardileireillä joko pajan muodossa tai ainakin kysymällä minulta henkilökohtaisesti.

Kirjoittanut Matti Välimäki

Bardileirin alku ja juuri, eli mistä kaikki tämä sai alkunsa vuonna 2007.

Oikeastaan koko bardileiriajatus lähti käyntiin tanssileiristä, joista ensimmäisen täysimittaisen version järjestin Sampon ja Tomin kanssa Luukissa, ellei muistini nyt pahasti petä. Ja nythän ei olla faktan äärellä, vaan hämärien muistijälkien, joita ovat avittaneet Hannun huomassa säilyneet tiedot, kiitos niistä. Onnistuneen tanssileiriviikonlopun jälkeen heräsi ajatus toisestakin leiristä, jossa ei vain tanssittaisi, vaan tehtäisiin ilmaisutaidollisia asioita, teatteria, musiikkia, ja tarinankerrontaa. Perusajatuksena oli saada aikaan esiintyvä bardiryhmä kiertämään larpeissa ja miksei muissakin tapahtumissa viihdyttämässä väkeä. Hannu innostui heti ja lähdimme toteuttamaan vuonna 2007 ensimmäistä bardileiriä, perinteikkäästi pääsiäisen aikaan. Tuolloin tapahtuman nimi oli suureellisesti Taru, Sana ja Sävel 2007. Nimi putosi myöhemmin pois mutta menestys jäi.

Ensimmäinen bardileiri avasi kaikki myöhemmille bardileireille ominaiset perinteet, paljon innostuneita hienoja ihmisiä, upeita pajoja, iltajuhla esityksineen, hyvä ruoka ja talkoohenki. Lämpimän veden puute. Kylmä.

Tuolloin toimineen Aamutähti ry:n (rauha yhdistyksen sitkeästi palvelleelle sielulle) kautta saimme leirille tilat, ikimuistoisen Naumin leirikeskuksen Sysmästä. Luultavasti siitä ei edes maksettu mitään. Juoksevaa vettä ei ollut, mutta autolla ajavaa onneksi kyllä. Leirikeskuksen oman kaivon paljastuttua juomakelvottomaksi, piti vedet noutaa naapurin kaivosta. Autolla. Ämpäreillä joissa ei ollut kansia. Oman kaivon vesi kelpasi onneksi tiskaamiseen. Nimesimme sen pieruvedeksi. Hajun muistanevat kaikki paikalla olleet. Myöskään viemärit eivät olleet käytössä jäätymisvaaran vuoksi, vaan kaikki vesi piti kipata pihalle. Muutoin keittiö oli ensiluokkainen, ruokasalissa kivasti tilaa ja tunnelmallisessa päärakennuksessa suuri kivinen takka. Järven rannassa oli rantasauna, tuo ainoa lämpimän veden lähde ja tiskaajien turvapaikka. Majoitus tapahtui lattialla, ja osalle leiriläisistä riitti leirikeskuksen patjojakin. Hirsituvassa takkatulen ääressä äänitettiin musiikkia hovitansseihin.

Leirin tunnelma oli yhtä lämpimän välitön ja innostunut kuin myöhemminkin. Pajoissa nähtiin Commedia dell’Artea, laulua, poin pyöritystä, soittoa ja tanssia. Nukketeatterissa esitettiin Vanhaa Leskirouvaa (Syntiä!), ja kuoro tarjosi saunaankin saakka yltäneen Pullon Kimppuun. Fantasiamusiikin pajasta mieleen jäivät parhaiten Tinapilli sekä Veikko-Peikko. Eläytyvän tarinankerronnan pajassa herätettiin henkiin satuja, ja perinteiseen iltajuhlaan sieltä päätyi Punahilkka.

Vuodesta 2007 puitteet ovat muuttuneet, mutta bardileirin henki ja perusajatus on pysynyt hyvinkin samana. Tehdään yhdessä, tehdään rohkeasti vaikka ei osattaisi paljon mitään, eikä jätetä kaveria. Sillä on päästy pitkälle. Pääsiäisen pitkä viikonloppu on hyödynnetty bardileirin järjestämisessä joka vuosi. Rinnalle on tullut syksyn leiri ja kolmatta harkitaan. Ja itseasiassa mietin tässä yksi päivä, että olisikohan ihmisillä kiinnostusta sellaiselle Taide&Käsityöleirille, missä vedettäisiin pajoja erilaisista kuvataiteen ja muun taiteen muodoista, ja tehtäisiin erilaisia käsitöitä…

Niin bardileirit kuin tanssileiritkin elävät tänä päivänä omaa elämäänsä ja se on hienoa. Esiintyvää bardiryhmää vielä kaipaillaan, mutta myös larppien vähenemisen myötä kysyntä leikareille lienee vähäisempi. Barditoiminta sinällään tarjoaa kuitenkin isolle määrälle ihmisiä mahdollisuuden harjoittaa ilmaisutaitoja ja kokeilla sen monia erilaisia muotoja. Vaikka kukaan ei osaisi mitään kovinkaan hyvin.

Kun Toukolan peitoin ja tyynyin varustettujen vuodepaikkojen ja vesivessojen maailmassa sisäsuihkun lämmin vesi haalenee, voi leirinjärjestäjä katsoa taaksepäin Naumin aikoihin, todeta, että asiat ovat sittenkin vielä aika hyvin ja lähteä kääntämään varaajan kytkintä.

Kirjoittanut: Jonna

Tanssijan tarinaa

Minusta tuli tanssija, kun sain turpaani nyrkkeilyssä. Halusin harrastaa liikuntaa, jossa minuun ei satu (mikä vitsi!), ja jossa tehtäisiin jotakin yhdessä sen sijaan, että tehtäisiin jotakin toista vastaan. Tanssin aloitin muiden poikien tapaan breakdancesta, joka tavallaan sopi minulle hyvin. Breakissa saa esiintyä ja ”show offata”. Sosiaalinen puoli siinä kuitenkin oli vajaa, lähinnä naisten puutteen takia (olin 19 ja sinkku).

Vaihdoin lattaritanssiin, jossa ruumiinkieli ja sosiaalinen tilanne oli todella erilainen. Pian huomasin, etten nauttinut siitä. Kaikenlaista kokeillessa löysin historiallisen tanssin ja kansantanssin, jotka liikkeen lisäksi olivat harrastuksia, joiden sosiaalinen ympäristö oli todella koukuttava.

Samaan aikaan aloitin barditoiminnan harrastamisen, mikä oli tärkeä askel elämässäni tapahtuvassa arvomuutoksessa. Opin niihin aikoihin (22/23-vuotiaana) ajattelemaan, että raha, naisten lukumäärä ja ulkoinen menestys olivat huonoja tavoitteita, ja onnellisuus oli jotain ihan muuta. Barditoimintaan lähteminen ja historiallisten tanssien yhteisössä muiden eteen töitä tekeminen opettivat minulle hirmuisesti siitä, mitä onnellisuus voisi olla. Se muutti minua ihmisenä valtavasti parempaan suuntaan, ja ehkä lähemmäs sitä suuntaa, mitä olin ollut nuorempana (noin 16-17-vuotiaana).

Ensimmäinen avustajan tehtäväni Kansallisoopperalla oli Pähkinänsärkijässä. Lava-aikaa oli 3 minuuttia, ja ympäristö oli humalluttava. Mielikuvissani olen samaan aikaa alkanut tanssia Petkeleessä, tanssiteatteri- ja kansantanssiryhmässä, jossa yhä olen. Varmaan voisin tarkistaa oikeat vuodet ja ajankohdat.

Löysin molemmat asiat avoimella asenteella. Ystävät, joita olin harrastamalla saanut, kutsuivat minut mukaan näihin toimintoihin. Teatteri Avointen Ovien tuottaja Päivi oli juuri aloittanut oopperalla baletin tuottajana ja etsi avustajia Pähkinään, joten hän mainosti sitä Facebookissa, ja tieto tuli minulle. On myös mainittava, että myyntityön tuoma rohkeus auttoi. Ei pelottanut soittaa ja mennä mukaan uuteen juttuun. Ensimmäinen oikea homma oopperalla tuli kuitenkin vasta yli vuoden päästä.

Ensimmäisellä kerralla oopperalla tutustuin Kyöstiin. Vuotta myöhemmin hän jostain kummallisesta syystä kaivoi vanhoista sähköposteistaan minun osoitteeni ja mailasi minulle kopion casting-kutsusta Robin Hoodiin. Olin juuri omassa elämässäni todella väsynyt raksaduuniin. Siinä castingissä Kari ja Seppo valitsivat minut Robin Hoodiin koiraksi, ja sen jälkeen minulla on jatkuvasti ollut töitä oopperalla.

Oopperalla töissä olo ei ole erityisen ruusuilla tanssimista, vaikkakin usein todella inspiroivaa ja kivaa. Siellä minulla ei kuitenkaan ole tilaa olla taiteilija itse; olen ohjaajan tai koreografin materiaalia, jolla kahta poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut paljon mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä tekee. Tämä seikka, ystävien lisäksi, saa minut palaamaan barditoimintaan ja harrastusteatterin pariin aina uudelleen. Ympäristöön, jossa minulla on itselläni tilaa olla taiteilija ja taiteen tekijä.

Pidän bardileiriä äärimmäisen arvokkaana tapahtumana. Se antaa monille meistä, joilla on halu, tilan toteuttaa itseämme. Toivon myös, että bardileirit kasvaisivat isommiksi, jotta useammat ystävämme, jotka uskaltavat pikkuhiljaa ulos kuorestaan, saisivat laillani mahdollisuuden oppia ilmaisua ja onnellisuutta.

– Arttu

Leiriä väsäämässä

Järjestäjäbardi

Olen sellanen ihminen, joka on aina tykännyt työntää nokkansa kaikenlaiseen järkkäilemiseen. On tullut oltua tutoroppilas kolmessa eri oppilaitoksessa, oltu mukana järkkäämässä koulun tapahtumia ja myöhemmin sitten omia hippoja. Synttärit piti pitää kaksikymmpiseksi saakka, että pääsee suunnittelemaan ja leipomaan ja sitä on tullu pidettyä kaikenlaista saunailtaa ja naamiaista matkan varrella.

Olen myöskin sellainen ihminen, joka onnistuu ressaamaan aivan pienistä ja turhistakin asioista valtavasti. Kuten arvata saattaa nämä kaksi luonteenpiirrettä tekevät elämän aina välillä melkoisen hankalaksi. Onneksi elämä on opettanut, että stressaaminen on yleensä turhaa ja aiheuttaa vaan itselle pahaa mieltä, joten stressaan vähän vähemmän ja vähän harvemmin nykyään.

Koska haluan aina tietää missä mennään ja mitä tapahtuu, rupesin muutama vuosi sitten ressaamaan sitä, kun en puoli vuotta aikaisemmin tiennyt missä jamassa bardileiri oli. Loviisaparka joutui sietämään jatkuvaa asian tiedustelua. kun sattui olemaan töissä yhdessä harrastuspaikoistani. Koitin pienesti vihjailla, että voisin tulla tekemään jotain leirin hyväksi ja sitten Loviisa vuosi sitten pääsiäisleirin jälkeen soittikin ja kysäisi vieläkö kiinnostaa. Vitsit että levisi virne naamalle, tottakai kiinnostaa!

Siitä lähti sitten oma leirinväsääjän urani. Alkuun oli vähän hankalaa, kun leirijärjestäjiltä puuttui selkeät ohjeet ja määrittelyt siitä, mikä on kenenkin hommaa. Tai ainakin se oli itselleni epäselvää, kun tulin uutena mukaan. Varmaan joku muu olisi häiriintynyt asiasta vähemmän, mutta koska mieluummin teen kaiken kerralla oikein, kun lähden omin nokkineni kokeilemaan, oli ressitaso leirin lähestyessä melkosen korkeella. No, kaikki meni enemmän kun hyvin ja ilmoittauduin jo innokkaana tekemään seuraavaa leiriä.

Niinkun jo aikaisemmin taisin kirjoittaa, kaikki ei mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut. Syksyn leirillä kun sovittiin kevään järjestäjäporukasta jäi muutama paikka auki eivätkä ne yllättäen täyttyneetkään itsestään. Se ihminen joka oli lupaillut tiedustella leiripaikkaa ei ollutkaan ihan niin aktiivinen kun olin toivonut ja sitten tulikin jo melkolailla hoppu ja paniikki, kun leiripaikkaa ei ollut kukaan hankkinut. Onneksi Tuukka ja Jonna pelasti tilanteen ja järkkääminen jatkui.

Huomasin kuukausien kuluessa, että ei kaikille muillekaan ollut ihan selvää mitä kaikkea mihinkin järkkääjärooleihin kuului. Kyselin vähän sieltä sun täältä ja joka paikasta tuli aina eri vastaus asioihin ja ihmettely, että eikö se ole tämän tai tuon henkilön vastuulla. Tämä johti siihen, että joka asia tarvi pyytää erikseen ja varmistaa että se tosiaan tehtiin silloin kun luvattiin. Tässä narujen kasaamisessa muutama naru hukkui ja pari tuli pidettyä vähän liiankin kireällä, mutta onneksi bardit on sen verran hienoa porukkaa, että tästä huolimatta kaikki järjestyi.

Oma lempparihommani eli ohjelman kasaaminen meni vallan mainiosti. Sain kerättyä hyvän määrän pajojen pitäjiä jo paljon ennen leiriä ja ohjelmaa saatiin hyvin painotettua siihen suuntaan mitä edellisellä kerralla oli toivottu. Improa siis aika paljon. Itse olen teatteri-ihminen ja koen, että tämän suuntaisia pajoja minun on helppo myös hankkia. Siitä sitten seurasi se että musiikki ja tanssipuoli jäi vähän pienemmälle huomiolle, ne kun eivät varsinaisesti ole omaa osaamiskenttää. Vasta ihan pari päivää ennen leiriä huomasin myös, että itseasiassa tanssijuttuja oli toivottu ihan yhtä paljon kun improa, mutta se oli mennyt ohi silmien, kun oli ollut niin keskittynyt improjuttujen hankkimiseen. Oh well, onneksi näitä leirejä on kaksi vuodessa niin pystyy sitten aina korjailemaan omia epäloogisuuksia seuraavaan leiriin.

Tietenkin jotain pientä tarvii aina tapahtua, alkaen siitä, että osa pajan/leirinjärjestäjistä jäi ulos alkuperäisestä leirille otettujen listasta. Pajakuvausten onkimista pajanpitäjiltä, pientä alustavan ohjelman viilailua ja viimehetken fiksailua vielä leirillä. Niin ja se disco. Olin tökännyt sen ohjelmaan ja unohtanut sen jälkeen täysin, että siellä tarvisi olla ehkä muutakin järjestettynä kun pelkkä dj. Tön tön töö. Tämän kun huomasi viikkoa ennen leiriä niin meinasi olla parku lähellä. Jälleen kuitenkin bardit tuli ja pelasti.

Viimeiset neljä päivää ennen leirin alkua oli ihan mahtava fiilis. Tuntui että kaikki on hoidossa ja kaikki tarvittava on tehty ja sinne vaan kun menee paikalle ni muuta ei tarviikkaan. Viimehetken peruutukset meinasi vähän nostaa pulssia, mutta ei niistäkään sentään katastrofia saatu syntymään.

Itse leirillä meinasi vähän pientä järkkääjää väsyttää. Kaikki hommat kuitenkin sujui jouheasti, ei tapahtunut mitään isoja problemia ja tuntui että suurinosa leiriläisistä viihtyi ihan hyvin. Jopa ikuinen piikki takamuksessa eli leiripaikan siivoaminen sujui odotettua paremmin. Siitä saatte kyllä kiittää ihan muita ihmisiä kun minua.

Kun katsoo leirin jälkeen taaksepäin aikaa ennen leiriä, niin oikeastaan hommaa ei ole kovin paljon. Varsinkaan nyt kun tehtiin selkeät vastuualueet ihmisille eikä tarvitse enää samalla tavalla huolehtia siitä, onko kaikki nyt hoitumassa. Itsehän olen aina jossain vaiheessa ennen leiriä vannomassa etten ikinä enää rupea tähän. Se johtuu kuitenkin omasta tavasta ressata asioita sen sijaan että tekisi niille jotain. Tällä porukalla ja tälle porukalle on kuitenkin hirveän kiva tehdä hommia.

Leiristatistiikkaa

Kevään 2013 bardileiri:

Täyttyi kahdessa päivässä (sänkypaikat 47 kpl)
Lisäämällä lattiapaikkoja, kaikki ilmoittautuneet on saatu mukaan.

Tekijöitä on ollut n. 7 kpl

 Leirille otettiin 60 henkilöä, joista:
23 on pitämässä pajaa,

31 naista / 29 miestä,
31:llä on jonkinlainen tavallisesta poikkeava ruokavalio.
Koko leirin keski-ikä: 26,4,
 Leirillä on lukumääräisesti eniten 26 vuotiaita,
Suurin osa leiriläisistä sijoittuu ikävuosiin 22 – 29 (ikänsä ilmoittaneista).
Ilmoissa eniten toivottu liikunnallisia pajoja (18) ja teatteria (16)  
yksittäisen ohjelman kannalta improa (8) ja tanssia (8)
Leirillä on 5 impropajaa ja 2 tanssipajaa.
Leiriin on aikaa enää 8 päivää!

Miksi juuri Bardit?

Bardibardi

Kun olin pieni, halusin näyttelijäksi. Nyt puhutaan siis pienestä kuudesluokkalaisesta. Sitä tuli sitten koluttua näytelmäkerhoa ja käytyä TET-jaksolla Lahden kaupunginteatterin tarpeiston puolella. Se oli hienoa se, täytyy myöntää. Äidin suosiollisella avustuksella kuitenkin luovuin tästä ajatuksesta ennen peruskoulun päättymistä. Onhan ne työajat aika huonot ja rahaakin sillä on vaikea tehdä. Hain silti ilmaisutaidon lukioon Tampereelle ja pääsin heittämällä sisään. Ja kyllä kannatti!

Lukiossa olin ensimmäistä kertaa sellaisten ihmisten ympäröimä, keillä oli kiinnostusta samoihin asioihin. Tuntui että oli ensimmäistä kertaa mahdollista löytää ystäviä. Huolimatta niistä kaikista mahtavista ihmisistä, keitä lukiossa oli. Tunsin silti itseni usein ulkopuoliseksi, niinkuin aina siihenkin saakka. Rupesin larppaamaan ja tunsin siinäkin porukassa itseni ulkopuoliseksi. Lukion jälkeen eräs ystäväni kertoi minulle bardileiristä ja pyysi mukaan. Ajattelin, että mikäs siinä ja niin päädyin ensimmäiselle leirilleni syksyllä 2009 (jos muistan vuoden oikein). Ja yllätys yllätys, tunsin oloni ulkopuoliseksi.

Pidin kuitenkin leirin tunnelmasta ja tutustuin uusiin mukaviin ihmisiin. Pääsin tekemään paljon sellaisia asioita, jotka kuuluivat oman harrastusmielenkiintoni sisään. Kun seuraavan kerran leiri-ilmoitus saapui, päätin, että kyllä tuonne on taas mentävä. Samaa jatkui useamman leirin ajan, kunnes yksi kerta tajusin leirille tullessani, että olo on kun kotiin tullessa. Tiesin, että siellä on ne ihanat ihmiset, jotka pitää minusta olin millanen vaan. Vähän kerrassaan aloin tuntea oloani vähemmän ja vähemmän ulkopuoliseksi. En sanoisi bardeja perheeksi, koska minulle perhe merkitsee eri asiaa. Sanoisin sen sijaan bardeja klaaniksi, koska se on rypäs ihmisiä, jotka olen tavallaan valinnut ympärilleni ja jotka siinä itse haluan pitää.

Leiri ei varsinaisesti koskaan ole ollut minulle pajoihin osallistumista. Se ei ole ollut se merkittävin juttu. Ei se asia, miksi joka vuosi halusin leirille mennä. Minulle leirin sydän oli ja on edelleen ne kaikki ihmiset ketä sieltä löydän. Silti jotenkin löysin itseni ohjelmavastaavan asemasta. Hassua sinänsä. Vaikka on siinä logiikkakin olemassa.

Minulle on tärkeää, että tämä perinne jatkuu. Minulle on tärkeää, että joka vuosi on syys- ja kevätleiri, koska haluan nähdä teidät kaikki, koko klaanin. Koska se on minulle tärkeää, haluan tehdä jotakin sen eteen. (Olen myöskin hirveän kärsimätön ihminen ja haluan heti tietää mitä tapahtuu, milloin ja miten.) Niinpä päädyin mukaan järjestämään. Aion myös pysyä mukana järjestämässä hamaan hautaan, koska tämä toiminta on yksi minun elämäni punaisista langoista.

Minä ja Kuningas Tomaatti

Teidän ansiosta, rakkaat klaanilaiset, olen se kuka olen.

Leirikuulumisia

Leiribardi

Syksyn 2012 leirillä intoa puhkuen lupauduin hoitamaan seuraavan kevään leirin ohjelmajärkkäämisen. Oli jo suunnitelmia siitä, millasella kokoonpanolla alettaisiin leiriä järjestämään ja suunitelmia muhittaessa aika kului. Kappas vaan, ei kaikki mennytkään ihan niinkun ajateltiin ja pienten tai vähän isompienkin vastuualuehämminkin jälkeen saatiin kuin saatiinkin leirille paikka ja hommat lähti rullaamaan. Löysin itseni melkoisen narunpääkimpun toisesta päästä ja suurinpiirtein päävastuuhenkilön asemasta leirin väsäämisessä. Hups..

Kun hommat lähti etenemään, niin vauhtia tuli melkein liiankin kanssa. Törmättiin siis muutamaan odottamattomaan ongelmaan, jos näitä nyt ongelmiksi voi sanoa. Ensinnäkin leirin 47 osallistujapaikkaa täytettiin kahdessa päivässä. Toisekseen leirin pajatarjonta meni muutama päivä sitten yli tarjolla olevien pajapaikkojen.

Onneksi ensimmäinen ongelma saatiin ratkaistua ja 47 bardin sijaan leirille on nyt tulossa 60 innokasta ja luovaa huipputyyppiä. Aivan mahtavaa! Toiselle ongelmalle onkin vähän vaikeampi löytää ratkaisua. Tai siis ratkaisu on helppo, mutta harmillinen. On siis päätettävä mitkä pajat voidaan leirille ottaa ja mitkä jäävät ulkopuolelle. Toisaalta ongelma on luonteeltaan positiivinen ja toivottavasti toistuu jatkossakin. On hyvä, että meidän joukosta löytyy innokkaita ja taitavia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan omia taitojaan meidän muiden kanssa. Onneksi myös tällä kertaa pystyin helposti karsimaan omista pajoistani tuntematta huonoa omaa tuntoa kenenkään pajanpitäjän puolesta. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu.

Kaikenkaikkiaan leiri on hyvällä tolalla ja vaihdilla tulossa. Enää kuukausi ja muutama hassu päivä. Viikonloppuna pajapalapeli saatiin alustavasti kuntoon ja ohjelmalista kiertääkin tällä hetkellä pajanpitäjien hyväksyttävänä. Aivan lähiaikoina sen saa käsiinsä muutkin leirille saapuvat. 😉

Pajapalapelin kokoamista.

Leiriä odotellessa!