Kulttuuribardi

Hiihtoloma koitti Jyväskylään ja sain kerättyä pienen poppoon bardeja kanssani katsomaan Body Worlds näyttelyä Heurekaan. Olin kuullut monelta tutulta kehuja kyseisestä näyttelystä ja odotin siltä sen takia paljon. Vähän etukäteen mietitytti, millaisia tunteita heräisi, kun pääsee pällistelemään aivan oikeiden, joskus elossa olleiden ihmisten ruumiita. 

Näyttelyssä on siis esillä plastinoituja ruumiita, ihmisiltä, jotka ovat testamentanneet kroppansa tieteen käyttöön. Juuri mitään alkuperäistä ei ihmisistä ollut enää jäljellä, koska plastinointitekniikka korvaa lähes kaiken kudoksen muovilla. Näytteillä olleista otoksista kuitenkin oli huomattavissa ihan toisenlaista anatomista tarkkuutta, kun mitä näkee oppikirjan sivulla. Itsekin jokusen anatomiankirjan läpi kahlanneena voin sanoa, että kyllä kolmiulotteinen malli hakkaa kirjan mennen tullen.

 Näyttelyssä esillä olleet kappaleet (ihmiset? ruumiit? vartalot?) eivät tuntuneet siltä, kun olisivat kuuluneet joskus elossa olleeseen ihmiseen. Kun edessä on vain pelkkä kuollut kappale, ei  kovinkaan monessa kohtaa edes tullut sellainen  olo, että nämä ovat kuuluneet jonkun elävään ja toimivaan kroppaan joskus. Ehkä sen takia kaikista pysäyttävin näyttelykappale oli raskaana olleen naisen plastinoitu ruumis. Kuten muissakin esillä olleissa kokonaisissa ihmisruumiissa tätäkin oli leikelty auki, niin että oli helpompi nähdä miltä asiat näyttävät muualtakin kuin pinnalta käsin. Siinä vaiheessa, kun katsoi tätä kyseistä persoonastaan riisuttua kappaletta, tuli vahvimmin haikea olo. Kuitenkin jokainen pala mitä näyttelyssä oli esillä, oli ollut kerran osa elävää ihmistä. Eivätkä kaikki niistä olleet suinkaan kuolleet vanhuuteen.

Sellaiselle ihmiselle, joka on opiskellut anatomiaa useampaankin otteeseen, ei näyttely tuonut kovin paljoa uutta tietoa tai ahaa -elämyksiä. Suurimmat ajatukset jäivätkin selvästi pyörimään ihmisyyden ympärille. Plastinointitekniikan ja näyttelyn isän sanoin: Ruumiin ollessa läsnä kaikesta eniten huomiota herättää se mikä jää puuttumaan. 

Mikä sitten tekee ihmisestä juuri sen ajattelevan, tuntevan olennon, joka meissä kaikissa on?

Kaiken kaikkiaan näyttely on vallan mainio ja se onneksi on esillä vielä syyskuuhun saakka. Kaikki kiinnostuneet siis nokka kohti Heurekaa!