Kaikki kirjoittajan Jussi Nurmi artikkelit

Aivojooga

ajattelu, hyvä olo, inspiraatio, kirjoittaminen, luovuus

Joskus minä kirjoitan sanoituksia. Se on erilaista kirjoittamista kuin musikaalin, nukketeatterin tai tarinoiden kirjoittaminen. Sanoitusten kirjoittaminen ei tapahdu pelkällä järjellä.

Inspiraatio toki tulee ja menee, niin se tekee kaikille. Kuitenkin, mitä useamman inspiraation puuskan olet elämässäsi saanut, sitä paremmin tiedät, ettei se ole välttämätön aines tekstin (tai muiden tulosten) aikaansaamisen kannalta. Inspiraatio potkaisee näyttelijää, kirjoittajaa, kuvataiteilijaa, pelintekijää ja yritysjohtajaa aivan samalla tavalla. Inspiraatio itsessään ei ole mitään ilman lihaksia, jotka vievät liikkeen loppuun.

Aivot toimivat kuin lihas: mitä enemmän niitä harjoitat, sitä vahvemmiksi ne tulevat; mitä vähemmän lepoa ne saavat, sitä huonommin ne palautuvat. Ja niin lihasten kuin luovuudenkin harjoittamisessa, toisto johtaa tuloksiin. On tullut hetkiä, jolloin inspiraatio on ollut kaukana, mutta kun pyyntö tulee, olen kirjoittanut mitä pyydetään ja jälki on ollut ihan kohtuullista. Paras esimerkki näistä on varmaan, jos olette kuulleet laulun jossa lauletaan “tiedätkö sen tunteen”. Näistä hetkistä olen oppinut yhden elämäni tärkeimmistä läksyistä tähän asti — on itsestä kiinni, millaisen tekemisen palon saa aikaan mihinkin tehtävään.

Menin kuitenkin väittämään, että nimenomaan sanoituksia ei tehdä pelkällä järkipelillä. Oma kokemukseni onkin, että sanoitukset ovat paremminkin sydämen kuin järjen puhetta, samoin kuin musiikki. Molempia voi analysoida, tulkita ja kehittää järjen avulla. Juuri tämän ominaisuuden vuoksi minusta on tärkeää pystyä kehittämään omaa tunneajatteluaan tietoisesti. Jos haluan pystyä vastaisuudessakin tuottamaan käyttökelpoista tekstiä, minun täytyy osata luoda inspiraation tunne itselleni, piiskata aivoni juoksuun. Ja aivan kuten kolmen vartin juoksulenkistä, siitä tulee todella hyvä olo.

Kokeilehan seuraavan kerran, kun istut junassa tai sinulla on muuten pieni hetki aikaa (vaikka nyt kun lopetat tämän blogauksen lukemisen), ajatella jotain, mistä elämässäsi pidät. Ajattele, että sinua hykerryttää. Ajattele taas sitä asiaa mistä pidät, keskity siihen, mehustele sillä. Kuinka paljon hyvää vain yksikin tärkeä asia voi tehdä sinulle! Kokeile, pystytkö keskittymällä kasvattamaan orastavaa hyvänolontunnetta rinnassasi. Juhli asiaa mielessäsi.

Tunnetko sen? Ainakin oma inspiraationi alkaa aina tästä tunteesta, kun on innostunut tai jopa liikuttunut jostain ajatuksesta. Se on sitä luovien lihasten joogaa se.

Ekaa kertaa leirinjärjestäjänä

Uncategorized
Ensimmäinen ajatus Loviisan kysyessä syksyllä haluanko seuraavalle leirille ohjelmanjärjestäjäksi oli: ”JEEEE!! Mahtavaa!” ja seuraava: ”Apuua! Mistä mä tiedän mitä mä teen ja miten ja ja ja ääää…!” Olin kyllä pidemmän aikaa halunnut saada näppini peliin mukaan, mutta onhan ihan eri asia ajatella mitä tekisi, kun varsinaisesti lähteä toteuttamaan sitä.
Omat tavotteet oli aika suureelliset. Nyt tulisi leiriohjelma osallistujien tietoon huimasti aikaisemmin, kun ennen ja kaikki tietäisi mitä tehdä ja milloin jne. No joo, eihän se sitten ihan niin mennyt ja pääsin tutustumaan niihin kaikkiin pieniin pulmiin, mitä tulee kun monta kiireistä ihmistä useammasta eri kaupungista koittaa saada projektin järjestymään. Ennen leiriä sainkin kuulla kommentin: ”Oletko sä ihan varma että sun kannattaa järkkää noita leirejä, kun ressaat niin paljon..?” Täytyy myöntää, etten ollut välttämättä ympäröiville ihmisille mikään mukavin ilmestys. Kaikki oli uutta eikä ollut kokemusta siitä miten leirillä asiat käytännössä hoituu. Muuta kun leiriläisen näkökulmasta. Minunlaiselleni perfektionistille se on aika ressin paikka.
Kun syysleirin aika sitten koitti, jännitti aika kovasti. Olin halunnut tehdä jotkut asiat hieman eri tavalla kun ennen, enkä ollut aivan varma miten ne lähtisivät toimimaan. Leirin edetessä tuli kuitenkin kokoajan rennompi ja varmempi olo, kun näytti siltä että lähes kaikki meni just nappiin. Onni oli kyllä muut järjestäjät, joilla oli rautaista rutiinia näissä hommissa ja aktiivisuutta tarttua niihin asioihin, mistä ei itse huomannut pitää huolta.
Oli mahtavaa nähdä kuinka omat ideat ottivat tulta alleen! Paljon enempi leirejä järjestäneillä ihmisillä oli aikaa kuunnella mun visioita ja parannusehdotuksia. Oli hienoa huomata, kuinka ennen leiriä eri kaupungeista leiriä järjestäneet ihmiset saivat jo leirin aikana hirveellä innolla seuraavia asioita mietittyä, kun vihdoin päästiin fyysisesti samaan paikkaan.
Nyt leirin jälkeen tuntuu, että kaikki muukin ressi, kun vain leirinjärjestämisestä aiheutunut siivottiin leirin jälkeen roskikseen. On ollut vaan kamalasti virtaa ja intoa järjestää seuraavaa leiriä ja hoitaa syksyn leirin jälkipyykkiä. Vaikka ennen leiriä epäilyttikin, niin täytyy kyllä tunnustaa: Tää on just se mitä varten mä elän! Paljon hienompia onnistumisen fiiliksiä en kyllä muista saaneeni.
Odottakaas vaan seuraavaa leiriä!

Eka kerta bardien kanssa

bardileiri, eka kerta, improvisaatio, kokemus, musikaali, pajat, syksy 2012
Noora Korppi
Olinhan minä tiennyt bardileirien olemassaolosta jo vuosia. Mutta vasta tänä syksynä aikataulut ja osallistumisinto naksahtivat sopivasti kohdalleen ja läksin viettämään viikonloppua metsän keskelle leirikeskukseen noin neljänkymmenen bardin kanssa.
Odotettavissa oli itseilmaisullisia työpajoja laidasta laitaan: niin improa, kädentaitoja, musisointia kuin tanssiakin. Sekaan mahtui myös jännittäviä oppitunteja psykologiasta ja seikkailupelin suunnittelusta aina ruoskan käsittelyyn. Oikeastaan kaikki vaikutti niin kiinnostavalta, etten vaivautunut edes tekemään etukäteen viikonlopulleni ”lukujärjestystä” vaan valitsin vasta paikan päällä minne milloinkin osallistuin.
Pajaosallistumiseni päätyivät loppujen lopuksi olemaan aika impropainotteisia. Olin vastikään lukenut mainion Keith Johnstonen Impro-kirjan (suosittelen!), mikä innosti kokeilemaan improilua, vaikka se vähän pelottavalta tuntuikin. Siltä se tuntuu yhä edelleenkin, mutta juuri siksihän sitä pitää treenata lisää!
Commedia dell’arten kautta improamiseen lähteminen oli yllättävän helppoa, kun hahmoille oli annettu raamit jo valmiiksi. Nopeita hoksottimia vaativan Whose Line Is It Anyway – ohjelmaformaatin improon puolestaan oli melko haastavaa osallistua, mutta se oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Lauluhovi -musikaali-improlarp kuulosti konseptina suorastaan kauhistuttavalta, minkä tähden olisinkin halunnut haastaa itseni siihen mukaan. Päädyin kuitenkin vain seuraamaan Lauluhoviin valmistautumista ensimmäisen tunnin ajaksi, sillä päivänokoset ja viikonlopun ehdottomasti kiinnostavin työpaja eli seikkailupelin suunnittelu kutsuivat.
Seikkailupelin suunnittelussa meille esitettiin aluksi muutamia pääpiirteitä aiheesta, kuten miten pelin eteneminen on hyvä rakentaa ja mitä elementtejä pelissä kannattaa käyttää. Rajoittavina tekijöinä olivat työpajan kesto sekä se, että peli oli pystyttävä esittämään improna muille siten, että yleisö tekee pelaajan valinnat. Ryhmämme sai kasaan ihastuttavan Fantsudeitti-pelin, jonka esittäminen onnistui yli odotusten. Prinsessa ja nymfi saivat toisensa, ja yleisökin vaikutti olevan varsin tyytyväinen.
Muut pajat joihin ehdin osallistua olivat tarinankerronta sekä taistelun draama. Tarinankerronta sopi oikein hyvin perjantai-illan ensimmäiseksi pajaksi ja herätteli leirin sadunomaiseen tunnelmaan. Taistelun draamassa puolestaan tuotiin esille montakin huomionarvoista seikkaa larppi- (tai näytös-) taistelusta. Paja jätti jälkeensä innon päästä pitkästä aikaa larppaamaan soturihahmoa sekä tietenkin muutaman mustelman kaiken sen lattialla kieriskelyn ansiosta.
Minulle suurin juttu viikonlopussa oli se, että pääsin kokeilemaan esiintymistä musikaalissa ensimmäistä kertaa. Olimme pienellä porukalla treenanneet muutamassa viikossa Suvin käsikirjoittaman ja ohjaaman Disney-musikaalin, jonka esitimme leiriläisille lauantai-iltana. Se sujui oikein mainiosti, ja oli mahtavaa huomata miten näytelmä heräsi eloon aivan eri tavalla oikean yleisön edessä kuin vain keskenämme harjoitellessa.
Lauantai-illan ohjelma-antiin kuului musikaalin lisäksi taivaallinen suklaakakku sekä musiikki- ja improesityksiä. Esityksiä oli kiva seurata pitkän ja puuhakkaan päivän päätteeksi. Bardikonkarit olivat hirmu rohkeita ja kekseliäitä improilijoita! Toisaalta oli mukavaa päästä osallistumaan esityksiin itsekin, vaikka ensikertalainen olinkin. Mielestäni leirin hengessä yksi parhaita puolia oli se, että esiintymään sai mennä kuka tahansa taitoihin katsomatta – ja se oli ihan yhtä ok kuin esiintymättä jättäminenkin.
Viikonloppu kului siis pitkälti pajoissa puuhastelun, ruokailun ja yhdessä hengailun merkeissä – ja nukkuakin ehdin (tosin en ihan yhtä pitkiä unia kuin tavallisesti). Tekemistä oli paljon ja aika kului kuin siivillä, vaikka toisaalta tuntuikin että yksi viikonloppu olisi kaikkine aktiviteetteineen kestänyt monta päivää!
Erityisiä kiitoksia on jaettava ohjelmanjärjestäjille: pajatarjonta oli monipuolista ja houkuttelevaa ja pajat oli toteutettu erittäin hyvin. On vaan niin mahtavaa päästä oppimaan uusia asioita intohimoisesti aiheeseensa suhtautuvilta opettajilta! Myös keittiöporukka ansaitsee suurkiitokset, sillä nykypäivän allergia- ja ruokavalioviidakossa monelta kokilta menisi sormi suuhun. Hommat hoidettiin hyvällä asenteella ja tarmokkuudella, ja etenkin lounaat ja illallinen olivat maistuvia ja ravitsevia.
Lopuksi kiitokset vielä jokaiselle, joka osaltaan oli tekemässä bardileiristä juuri sellaista kuin se oli. Harvemmin törmää yhtä hienosti järjestettyyn ja lämminhenkiseen tapahtumaan, joka vieläpä jättää jälkeensä useita innostuksen kipinöitä lähteä kehittämään uusia ja vanhoja bardimaisia taitoja. Tätä lisää!

PLD:n paikka

Uncategorized

Se on post-leiri depression aika nyt. Yllättävästi kuitenkin tähän mennessä ei ole kramppia aivoissa, seurankipeyttä nivelissä tai oikeastaan edes yliluonnollisen väsynyt olo. Väsyttää toki, mutta ei yhtään niin paljon kuin pitäisi. Aika huono depistelijä olen.

Sen sijaan ajattelen tätä hirmuisella lämmöllä. Eilen aika myöhään iltapäivällä nousin portaat takkatilaan ja mikä siellä odottikaan, ellei spontaani taideteos keskellä olotilan sohvaa. Tai paremminkin koko sohvan vallaten. En vieläkään tiedä, kuka rakennelman oli tehnyt tai suunnitellut, mutta tätä vanhan ja kyynisen leirin vakijärjestäjän sydäntä se lämmitti. Jos haluat antaa itsesi ilmi ja ansaita henkilökohtaisempaa suitsutusta ja julkista tunnustusta, voit tehdä sen oikein kernaasti kommenttien puolella!

Joka vuosi leirille palaaminen on minulle terapiaa, jolle ei löydy vertaa mistään muualta. Missä muka on mahdollista sekä levätä että kiirehtiä päänsä puhki, oppia uusi taito kahdessa tunnissa, pelätä ja jännittää ja voittaa pelkonsa tai ajatella luovasti, olla sosiaalinen ja tehdä töitä ystävien seurassa, kaikki yhden viikonlopun aikana? Niitä paikkoja varmaan on, mutta ei ne minun tielle ole sattuneet. On vapauttavaa uhmata maailmaa ja omaa arkista elämäänsä päättämällä, että tämän viikonlopun ajan minua ei saa puhelimesta kiinni; tämän viikonlopun ajan saan olla Olympoksen kuningatar, tietokone, suuri laulujen tekijä, sisko viidellekymmenelle.

Olen ehkä vasta viimevuosina kasvanut ymmärtämään, miten valtavan hienoon yhteisöön olen päässyt osalliseksi. Minua opettaneiden kasvoilla paistaa tekemisen into ja opettamisen jännittävyys, olen itse saanut opettaa muille asioita, jotka minulle ovat lähellä sydäntä. Tällä leirillä aivan yllätyin, kuinka moni halusi tulla näyttelemään Commediaan tai eläytymään satujen kerrontaan. On niin arvokasta huomata, miten avoimin mielin ja suurella innostuksella täällä tehdään kaikki. Ja kaikki tekee. Tämä varmaan oli minulle paras leiri koskaan — kahdestoista kerta toden sanoo ja niin pois päin! Vaikka saattaa kyllä olla tyypillinen tunne milloin tahansa leirin jälkeen. Nyt tämä kuitenkin meinaa luiskahtaa kehityspohdintojen puolelle, joten parempi varmaan vain kiittää kaikkia osallistuneita: teitte minulle unohtumattoman leirin. Taas.

Kuvia leiriltä

Uncategorized

Täydellisempi kuvaus ja fiilistelyjä leiristä tulee ihan pian, kunhan tästä lauantai-illasta ensin selvitään. Siihen asti riittävät varmasti nämä noin kaksituhatta sanaa.

 (edit 25.11. piti uudelleenpostata, koska taistelin ilmeisesti kuvien kanssa hiukan liian hartaasti. Jäi arpia.)