Sirkusbardi

Linjavastaava eräänä iltapäivänä tuli ilmoittamaan että hei, ensviikon perjantaina mennään sitten katsomaan Cirque du Soleilin Alegria kutsuvieraslipuilla ja sitä ennen mennään seuraamaan heidän treenejä.
Sanomattakin selvää että kaikki tiristiin ja kihistiin onnesta, Soleil on kuitenkin maailman tunnetuin sirkusalan yritys (ei nyt mennä ollenkaan siihen kuinka läpeensä riistokorporaattinen sirkustehdas kyseinen lafka on) joka varmasti on useimman pienen sirkusartistinplantun ujo unelma.

Valotettakoon hieman taustaa, Alegria on esityksenä tehnyt muhun pienempänä suuren vaikutuksen kun oon pätkiä nähnyt telkkarista ja myöhemmin Youtubesta, ja läpeensä puhkikulutettu Alegria-veisu oli jossain vaiheessa soittoäänenä. Joten olin pähkinöinä.

Aurinkoisen perjantain iltapäivänä keräännyttiin (kerrankin kaikki ajoissa, jopa linjavastaava) Turun HK-areenan pihalle kikattelemaan jännittyneinä ja vähän noloina. Hyvin suomalaisella mentaliteetilla: me mitättömät seuraamaan alansa huippuja. Päästiin sisälle aulaan, odoteltiin vielä hieman, ja sitten! Pimeitä portaita alas areenalle, edessä aukeni huikea näky. Ääni- ja valotekniikkaa, teknikoita, köysiä ja rakennelmia, lava ja ennenkaikkea yli kymmenen nuorta miestä ja muutama nainen pienissä sortseissa (miehet ilman paitaa) hyppimässä powertrackilla, taustalla pauhasi uusimmat dance-hitit sillä kukapa sitä Alegrian soundtrackia jaksaisikaan montaa vuotta putkeen kuunnella.

Mukava ja sievä vastuuhenkilö Vanessa kertoili meille asioita ja vastaili kysymyksiin samalla kun istuttiin KAHDEN METRIN PÄÄSSÄ LAVASTA tuijottamassa powertrackaajia monttu auki. Lavalta kuului ainakin englantia ja tanskaa, Vanessa kertoi kyllä tarkkoja lukuja siitä kuinka montaa eri kansalaisuutta työryhmässä on mutta eihän pikkuasioita voi muistaa kun on päässyt taivaaseen. Saimme myöskin kuulla kuinka monta rekkaa, teknikkoa ja kiloa kulkee Alegrian mukana. Millaisia työpäiviä kiertueella on ja miten ylläpidetään suhteita kotiin. Työntekijät ovat kiertueella kerrallaan kymmenen viikkoa jonka jälkeen heidät lähetetään kahdeksi viikoksi kotiin huoltamaan suhteitaan ja lomailemaan, ja sitten taas kiertelemään. Viikossa on kaksi vapaapäivää, yleensä maanantai ja tiistai, jolloin työryhmäläiset lähtevät tutustumaan paikalliseen kulttuuriin, lähinnä olut-tuoppien pohjien läpi.
Turussa oli nähty joki ja tori, oli kuulemma kivat :D…

Soleilin kiertuetyöntekijät saavat koko elämänsä mahtumaan kahteen matkalaukkuun joihin kumpaankin mahtuu 32 kiloa. Oppii kuulemma elämään ja pärjäämään melko vähällä, mikä on henk koht mielestäni ihailtavaa. Kiertueella on mukana myös kaksi fysioterapeuttia ja nutritionisti joka huolehtii taiteilijoitten ruokavaliosta.

Tapasimme myös Alegrian taiteellisen johtajan (!!!) joka kyseli meidän päälajeja (sanoi mua muunmuassa hyvin muodikkaaksi koska teen cyriä, yök, ja erilaiseksi koska olen tyttö). Herra kertoi että nykyään Soleil ei enään palkkaa alaikäisiä työntekijöitä, mikä on meikän mielestä sääli, sillä esityksestä oli jäänyt muutama hauska kohta pois koska lapset oli potkittu lavalta. Pisimpään Alegrian mukana on kiertänyt notkeusakrobaatit jotka aloittivat 9-vuotiaina ja ovat nyt 20-vuotiaita nuoria. 11 Vuotta sirkuksen mukana! No, kohtahan heilläkin alkaa eläkeikä kolkutella.Joku muukin oli ollut mukana lähes kymmenen vuotta, yli puolet elämästään, se on aika paljon.

Pääsimme juttelemaan fireknife-taiteilijan kanssa, mukava ja hauska kaksvitosissa oleva Hawailainen poika joka selvästi nautti esiintymisestä ja flirttailusta. Tietenkin rakastuin. Jäbä oli pienestä asti pyöritellyt tuliveistä ja hakenut kaksikymppisenä Soleilin mukaan. Monta vuotta myöhemmin Soleil otti yhteyttä ja pyysi koe-esiintymään.

Yksi sykähdyttävimmistä hetkistä treeneissä oli katsoa kun toinen tulitaiteilija teki settinsä läpi ja taustalla soi Rihannan Where Have You Been ja Only Girl In the World. Upeeta, kaunista, mahtavaa. Perinteistä hawailaista sirkusta ja yks tän hetken lempparibiisini, siinä oli semmonen kylmät väreet ja kyynelet silmissä-hetki.

Oranssi klovni kertoi meille taustastaan ja kuinka hän on tehnyt klovneriaa monta vuotta ennen kun päätyi Soleilin matkaan. Tyypillä oli paljon ja syvällistä sanottavaa klovneriasta. Valotti meille myös millä perusteella esiintyjät vetävät yleisöä lavalle. Joka maassa kuulemma nauretaan eri asioille, Suomessa naurattaa isot miehet jotka selvästi ovat treffeillä tai tyttöystävänsä kanssa katsomossa, miehet kun haluavat tehdä vaikutuksen ja ovat siksi hyvin messissä lavalla tapahtuvissa jutuissa.

Viimeiseksi nähtiin kun keinutrapetsitaiteilijat tulivat treenailemaan omaa pätkäänsä. Alhaalta lavan vierestä kaikki näytti huikealta ja vaikuttavalta.

Sitten saatiin liput käsiimme ja lähdettiin hetkeksi hengähtämään ja kasaamaan itseämme ennen illan esitystä.

Henkilökohtaisesti nautin enemmän Soleilin treenien katselusta kuin itse esityksestä. Tietenkin esitys oli viihdyttävä ja täynnä hullua taitoa, mutta kaikilta oli riisuttu inhimillisyys ja tilalle oli tullut olentoja ja koneita. Viihdyttäväähän se on, mutta aina on hauskaa nähdä itse ihminen tekniikan takana.

Esitys oli laadukas ja hyvä, tulen vastaisuudessakin himoitsemaan Soleilin esityslippuja. Mutta silti…

Keinutrapetsinumerot harvoin tekevät vaikutusta meikäläiseen, kaikki tekee aina samat temput ja tahti on liian hidastempoista ja plaa plaa. Valitettavasti nytkin jäin vähän kylmäksi esitykselle. Eipä se huono silti ollut.
Klovnit olivat yllättäen parasta tarjontaa koko esityksessä. Oranssin klovnin työskentelyä oli ilo seurata, varsinkin kun tuntui että ”tuntee” henkilön hahmon takana. Pystyin nauttimaan klovneriasta aivan eri tasolla kun tiesin esiintyjästä jotain.

Ehdottomasti lempinumerot olivat käsilläseisonta, notkeusakrobatia ja high bar.
Käsillään seisoi komea nuori mies joka aloitti numeronsa kevyesti yhden käden sivupressillä. Se ei ainakaan jättänyt kylmäksi. Jos aloitustemppu on noin hc, niin mitähän muuta on vielä luvassa? No ei ainakaan taso laskenut. Krokosta nousu kässäriin (oon nähnyt tyyppien tekevän sitä vain toisin päin, ja jätkälle ei tullut tietenkään edes hiki!!), hyppy yhdellä kädellä tapilta toiselle, hyppy korkeilta (1,9m) tapeilta matalammille ja maahan asti käsillään seisten tietenkin. Eikä horju, ei!

Notkeusakrobatianumeron tytöt ovat siis Alegrian veteraaneja 20-vuotiaina. Ei ainakaan jäykistymistä ollut näkyvissä, neidit edusti varsin kepeästi omaa lajiaan. Maiju ei vieressä pystynyt katsomaan esitystä kun alkoi kuulemma sattua selkään. Ymmärrän kyllä hyvin miksi. En itse ole mikään maailman jäykin ihminen mutta kyllä siinä vähän selkäranka kärsi kun katseli kuinka sulavasti sitä istuttiinkaan oman päänsä päälle. Kuinkakohan kauan tytöt mahtaa jaksaa tuota hommaa ennenkun kroppa sanoo ei kiitos…

Viimeisenä numerona nähtiin high bar, eli huikeita telinevoimistelijamiehiä keinuttamassa itseään ilmakehdossa ja korkeilla telineillä useamman kymmenen metrin korkeudessa. Sitä menoa olisi voinut hyvinkin katsella pitempäänkin, hurjaa ajoitusta ja kylmäpäisyyttä. Herranjestas.

Ja tiedoksi kaikille jotka esityksen näkivät ja miettivät oliko tulitaiteilijoitten tatskat aitoja, niin kyllä ne oli. Pääsi niin lähelle että olis voinut lääppiä jos olisi kehdannut.

Olihan siellä cyriäkin. Osaan itse monet temput jotka lavalla näkyi, ja negatiivisena puolena koin liian nopean pyörimisen. Temppuja ei ehdi nähdä kunnolla ja hitaasta vauhdista on vaikeampi tehdä eli myös vaikuttavampaa. Eli nopeasti pyöriessä menee vähän sieltä mistä aita on matalin. Mutta olipa sekin varsin viihdyttävä ja mielenkiintoinen numero!

Kyllähän se ehdottomasti näkemisen arvoinen oli, vaikka pieniä epämääräisyyksiä olikin läpi shown (Nymfit juoksentelemassa randomisti läpi lavan, Musta Laulaja joka oli täysin hyllytetty taustalle vaikka alkuperäisessä kyseinen rooli on paljon monimutkaisempi, sinisiin pukeutunut outo lintumies joka vain haahuili).

Ehkä tuli odotettua liikaa kun toivoin esityksen muuttavan elämäni lopullisesti, mutta ainakin sain reilu pari tuntia huimaa viihdettä. Kyllähän tuon ilmaiseksi katsoi.

Kirjoittanut Hedda Liukkala