Aihearkisto: tanssi

Vannetanssi

Vannetanssi (hoopdance) on iloista ilmaisua – tanssia jossa parina on vanne. Sitä voi pyörittää vaikka varpailla, lantiolla, olkapäällä tai pepulla. Temppujen rajana on vain mielikuvitus ja treenin määrä. Laji sopii aivan kaikille joissa vielä liike pihisee.

Vannetanssia voi harrastaa
* omalla ajalla
* yksin tai ryhmässä
* valitsemallaan intensiteetillä
* liikkuen uusilla tavoilla
* luovasti
* tarjoten iloa muillekin.

Kaksi vuotta sitten kun sain ensimmäisen vanteeni en olisi voinut edes kuvitella mihin se minut johtaisi. Olen esiintynyt lavalla tuhansien katsojien edessä konemusiikkitapahtumassa, saanut paremman yhteyden ja hurjasti lisää liikkuvuutta vartalooni, päässyt tarjoamaan onnistumisen riemua antamalla vanteen käteen ihmisille baareissa, työpajoissa ja tapahtumissa. Olen saanut sitä kautta paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Ja yllättäen aikaa äitini kanssa, joka aloitti harrastuksen vanavedessäni 58-vuotiaana. Nykyään treenaamme lähes joka arkiaamu yhdessä.

Aloittaminen vaatii vain muovisen renkulan, paikan jossa ei ole vaarassa rikkoa arvokasta omaisuutta, aikaa ja Youtuben (sieltä löytyy hurjasti tutoriaaleja eri liikkeistä). Itse aloitin kaksi vuotta sitten juurikin tällä setillä. Ei tarvitse maksaa tunneista tai sitoa itseään aikatauluihin.

Vanteen voi tehdä itse (googlaa ”making a hoop” tms), kysellä niitä käytettynä tai ostaa ihmisiltä jotka niitä askartelevat (Suomessa esim. Matahoops Tampereella http://www.matahoops.fi/ tai Hoop-a-Trix Oulussa https://www.facebook.com/HoopATrix). Nyrkkisääntönä isompi ja painavampi vanne on helpoin aloittaa (lasten vanteet lelukaupoissa ovat liian pieniä ja kevyitä aikuisille), mutta kun muutama perusjuttu on hallussa, kannattaa keventää hieman (ainakin minulle ranteeseen tulee liikaa rasitusta isolla vanteella).

Laji on Suomessa aika tuore, joten jos kiinnostaa enemmän, niin kannattaa katsoa Youtubesta videoita. Tyylejä on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta tässä yksi hauska pätkä, eli World Hoop Day koreografia 2012 http://www.youtube.com/watch?v=e7Qh69XJqko (minä olen se enkeli kohdassa 0:47 )

Ps. vannetanssi kuulemma lisää älykkyyttä
http://www.hooping.org/2013/03/get-smart-with-hooping/

Kirjoittanut Essi Teräs

Tanssijan tarinaa

Minusta tuli tanssija, kun sain turpaani nyrkkeilyssä. Halusin harrastaa liikuntaa, jossa minuun ei satu (mikä vitsi!), ja jossa tehtäisiin jotakin yhdessä sen sijaan, että tehtäisiin jotakin toista vastaan. Tanssin aloitin muiden poikien tapaan breakdancesta, joka tavallaan sopi minulle hyvin. Breakissa saa esiintyä ja ”show offata”. Sosiaalinen puoli siinä kuitenkin oli vajaa, lähinnä naisten puutteen takia (olin 19 ja sinkku).

Vaihdoin lattaritanssiin, jossa ruumiinkieli ja sosiaalinen tilanne oli todella erilainen. Pian huomasin, etten nauttinut siitä. Kaikenlaista kokeillessa löysin historiallisen tanssin ja kansantanssin, jotka liikkeen lisäksi olivat harrastuksia, joiden sosiaalinen ympäristö oli todella koukuttava.

Samaan aikaan aloitin barditoiminnan harrastamisen, mikä oli tärkeä askel elämässäni tapahtuvassa arvomuutoksessa. Opin niihin aikoihin (22/23-vuotiaana) ajattelemaan, että raha, naisten lukumäärä ja ulkoinen menestys olivat huonoja tavoitteita, ja onnellisuus oli jotain ihan muuta. Barditoimintaan lähteminen ja historiallisten tanssien yhteisössä muiden eteen töitä tekeminen opettivat minulle hirmuisesti siitä, mitä onnellisuus voisi olla. Se muutti minua ihmisenä valtavasti parempaan suuntaan, ja ehkä lähemmäs sitä suuntaa, mitä olin ollut nuorempana (noin 16-17-vuotiaana).

Ensimmäinen avustajan tehtäväni Kansallisoopperalla oli Pähkinänsärkijässä. Lava-aikaa oli 3 minuuttia, ja ympäristö oli humalluttava. Mielikuvissani olen samaan aikaa alkanut tanssia Petkeleessä, tanssiteatteri- ja kansantanssiryhmässä, jossa yhä olen. Varmaan voisin tarkistaa oikeat vuodet ja ajankohdat.

Löysin molemmat asiat avoimella asenteella. Ystävät, joita olin harrastamalla saanut, kutsuivat minut mukaan näihin toimintoihin. Teatteri Avointen Ovien tuottaja Päivi oli juuri aloittanut oopperalla baletin tuottajana ja etsi avustajia Pähkinään, joten hän mainosti sitä Facebookissa, ja tieto tuli minulle. On myös mainittava, että myyntityön tuoma rohkeus auttoi. Ei pelottanut soittaa ja mennä mukaan uuteen juttuun. Ensimmäinen oikea homma oopperalla tuli kuitenkin vasta yli vuoden päästä.

Ensimmäisellä kerralla oopperalla tutustuin Kyöstiin. Vuotta myöhemmin hän jostain kummallisesta syystä kaivoi vanhoista sähköposteistaan minun osoitteeni ja mailasi minulle kopion casting-kutsusta Robin Hoodiin. Olin juuri omassa elämässäni todella väsynyt raksaduuniin. Siinä castingissä Kari ja Seppo valitsivat minut Robin Hoodiin koiraksi, ja sen jälkeen minulla on jatkuvasti ollut töitä oopperalla.

Oopperalla töissä olo ei ole erityisen ruusuilla tanssimista, vaikkakin usein todella inspiroivaa ja kivaa. Siellä minulla ei kuitenkaan ole tilaa olla taiteilija itse; olen ohjaajan tai koreografin materiaalia, jolla kahta poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut paljon mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä tekee. Tämä seikka, ystävien lisäksi, saa minut palaamaan barditoimintaan ja harrastusteatterin pariin aina uudelleen. Ympäristöön, jossa minulla on itselläni tilaa olla taiteilija ja taiteen tekijä.

Pidän bardileiriä äärimmäisen arvokkaana tapahtumana. Se antaa monille meistä, joilla on halu, tilan toteuttaa itseämme. Toivon myös, että bardileirit kasvaisivat isommiksi, jotta useammat ystävämme, jotka uskaltavat pikkuhiljaa ulos kuorestaan, saisivat laillani mahdollisuuden oppia ilmaisua ja onnellisuutta.

– Arttu