Akrojooga on yhdistelmä joogaa, akrobatiaa ja thaimaalaista hierontaa ja siinä on kolme olennaista roolia: base, lentäjä ja spotteri. Suomenkielisiä termejä ei juuri ole vakiintunut.
Base, yleisimmin makuullaan jalkapohjat kohti kattoa, toimii lentäjän tukena ja pilarina, jonka päällä lentäjän on turvallista olla. Base joutuu nostamaan lentäjän usein jalkojensa varaan, mutta basen saadessa jalkansa suoraksi lentäjän paino ei ole läheskään niin merkittävä rasite. Lentäjän tehtävä on usein vain pysyä jäykkänä ja tiukkana pakettina joko tikkusuorana tai jossakin muussa asennossa. Spotterin tehtävä on tärkein, sillä hän varmistaa, että kenellekään ei käy hassusti. Spotteri seisoo aina lentäjän ja basen vieressä, tukevassa asennossa, valmiina tukemaan tai jopa ottamaan kiinni putoavan lentäjän. 

Olen käynyt kolmesti akrojoogan peruskurssin ennenkuin onnistuin saamaan itseäni niskasta kiinni ja käymään kurssilla. Kurssilla olen käynyt nyt nelisen kuukautta. Tämän lisäksi olen käynyt vapaamuotoisemmissa jameissa, joihin olemme kerääntyneet tekemään mitä milloinkin, mutta yleensä akrobaattisempia juttuja kuin kursseilla.Tavallinen kurssikerta on alkanut joogalla, jonka tarkoituksena on lämmitellä ja vahvistaa lihaksia sekä verrytellä. Tämän jälkeen siirrytään yleensä ohjaajan esittelemään lentoharjoitukseen. Lentoja on ollut tavanomaisesti kahdenlaisia: akrobaattisia ja terapeuttisia. Akrobaattinen lento vaatii enemmän ketteryyttä ja on näyttävämpää. Tämä on se, mitä yleensä akrojoogassa esitellään. Terapeuttinen lento on enemmän rauhallisia venytyksiä ja hierontaa.

Itselleni hienointa akrojoogassa on itsensä ja kehonsa haastaminen ja näyttävissäkin tempuissa onnistuminen. En ole lähtökohtaisesti erityisen liikkuvainen tai voimakas, joten pienetkin onnistumiset tuntuvat usein suurilta. Suurin haasteeni onkin ollut basena ollessani jalkojen saaminen suoriksi ylöspäin, jolloin lentäjän kannattelemiseen ei enää tarvitse käyttää lihaksia vaan paino nojaa suoraan luihin ja tuen saa lattiasta. En koskaan ole ollut kovin taipuisa. Sitä suurempi oli onnistumisen riemu, kun ensi kerran sain eteentaivutuksessa sormet koskettamaan kunnolla maahan vaikka juuri aamulla en ollut yltänyt nilkkoihinikaan asti. Kanssaharrastajani ovat myös erittäin mukavia ihmisiä ja tunnelma on rento ja lämmin, mikä on myös osaltaan auttanut innostumaan harrastuksesta.

Akrojoogaa päässee kokeilemaan bardileireillä joko pajan muodossa tai ainakin kysymällä minulta henkilökohtaisesti.

Kirjoittanut Matti Välimäki