PLD:n paikka

Se on post-leiri depression aika nyt. Yllättävästi kuitenkin tähän mennessä ei ole kramppia aivoissa, seurankipeyttä nivelissä tai oikeastaan edes yliluonnollisen väsynyt olo. Väsyttää toki, mutta ei yhtään niin paljon kuin pitäisi. Aika huono depistelijä olen.

Sen sijaan ajattelen tätä hirmuisella lämmöllä. Eilen aika myöhään iltapäivällä nousin portaat takkatilaan ja mikä siellä odottikaan, ellei spontaani taideteos keskellä olotilan sohvaa. Tai paremminkin koko sohvan vallaten. En vieläkään tiedä, kuka rakennelman oli tehnyt tai suunnitellut, mutta tätä vanhan ja kyynisen leirin vakijärjestäjän sydäntä se lämmitti. Jos haluat antaa itsesi ilmi ja ansaita henkilökohtaisempaa suitsutusta ja julkista tunnustusta, voit tehdä sen oikein kernaasti kommenttien puolella!

Joka vuosi leirille palaaminen on minulle terapiaa, jolle ei löydy vertaa mistään muualta. Missä muka on mahdollista sekä levätä että kiirehtiä päänsä puhki, oppia uusi taito kahdessa tunnissa, pelätä ja jännittää ja voittaa pelkonsa tai ajatella luovasti, olla sosiaalinen ja tehdä töitä ystävien seurassa, kaikki yhden viikonlopun aikana? Niitä paikkoja varmaan on, mutta ei ne minun tielle ole sattuneet. On vapauttavaa uhmata maailmaa ja omaa arkista elämäänsä päättämällä, että tämän viikonlopun ajan minua ei saa puhelimesta kiinni; tämän viikonlopun ajan saan olla Olympoksen kuningatar, tietokone, suuri laulujen tekijä, sisko viidellekymmenelle.

Olen ehkä vasta viimevuosina kasvanut ymmärtämään, miten valtavan hienoon yhteisöön olen päässyt osalliseksi. Minua opettaneiden kasvoilla paistaa tekemisen into ja opettamisen jännittävyys, olen itse saanut opettaa muille asioita, jotka minulle ovat lähellä sydäntä. Tällä leirillä aivan yllätyin, kuinka moni halusi tulla näyttelemään Commediaan tai eläytymään satujen kerrontaan. On niin arvokasta huomata, miten avoimin mielin ja suurella innostuksella täällä tehdään kaikki. Ja kaikki tekee. Tämä varmaan oli minulle paras leiri koskaan — kahdestoista kerta toden sanoo ja niin pois päin! Vaikka saattaa kyllä olla tyypillinen tunne milloin tahansa leirin jälkeen. Nyt tämä kuitenkin meinaa luiskahtaa kehityspohdintojen puolelle, joten parempi varmaan vain kiittää kaikkia osallistuneita: teitte minulle unohtumattoman leirin. Taas.

2 kommenttia artikkeliin ”PLD:n paikka

  1. Eihän tuo leiri nyt niin vanha ja kyyninen ollut! Ilmoittaudun syylliseksi sohvan varaamiseen, joskin syytän tyynyjen yltäkylläistä määrää yllytyksestä =). Vastaavasti myös liiskasin teoksen podettuani riittävän pitkään huonoa omaatuntoa (ja annettuani kaikille tilaisuuden nähdä se). Hetken aikaa tuon tyynykasan päällä saattoi makoilla aika epätavallisen korkella!

Kommentointi on suljettu.