Ensimmäinen ajatus Loviisan kysyessä syksyllä haluanko seuraavalle leirille ohjelmanjärjestäjäksi oli: ”JEEEE!! Mahtavaa!” ja seuraava: ”Apuua! Mistä mä tiedän mitä mä teen ja miten ja ja ja ääää…!” Olin kyllä pidemmän aikaa halunnut saada näppini peliin mukaan, mutta onhan ihan eri asia ajatella mitä tekisi, kun varsinaisesti lähteä toteuttamaan sitä.
Omat tavotteet oli aika suureelliset. Nyt tulisi leiriohjelma osallistujien tietoon huimasti aikaisemmin, kun ennen ja kaikki tietäisi mitä tehdä ja milloin jne. No joo, eihän se sitten ihan niin mennyt ja pääsin tutustumaan niihin kaikkiin pieniin pulmiin, mitä tulee kun monta kiireistä ihmistä useammasta eri kaupungista koittaa saada projektin järjestymään. Ennen leiriä sainkin kuulla kommentin: ”Oletko sä ihan varma että sun kannattaa järkkää noita leirejä, kun ressaat niin paljon..?” Täytyy myöntää, etten ollut välttämättä ympäröiville ihmisille mikään mukavin ilmestys. Kaikki oli uutta eikä ollut kokemusta siitä miten leirillä asiat käytännössä hoituu. Muuta kun leiriläisen näkökulmasta. Minunlaiselleni perfektionistille se on aika ressin paikka.
Kun syysleirin aika sitten koitti, jännitti aika kovasti. Olin halunnut tehdä jotkut asiat hieman eri tavalla kun ennen, enkä ollut aivan varma miten ne lähtisivät toimimaan. Leirin edetessä tuli kuitenkin kokoajan rennompi ja varmempi olo, kun näytti siltä että lähes kaikki meni just nappiin. Onni oli kyllä muut järjestäjät, joilla oli rautaista rutiinia näissä hommissa ja aktiivisuutta tarttua niihin asioihin, mistä ei itse huomannut pitää huolta.
Oli mahtavaa nähdä kuinka omat ideat ottivat tulta alleen! Paljon enempi leirejä järjestäneillä ihmisillä oli aikaa kuunnella mun visioita ja parannusehdotuksia. Oli hienoa huomata, kuinka ennen leiriä eri kaupungeista leiriä järjestäneet ihmiset saivat jo leirin aikana hirveellä innolla seuraavia asioita mietittyä, kun vihdoin päästiin fyysisesti samaan paikkaan.
Nyt leirin jälkeen tuntuu, että kaikki muukin ressi, kun vain leirinjärjestämisestä aiheutunut siivottiin leirin jälkeen roskikseen. On ollut vaan kamalasti virtaa ja intoa järjestää seuraavaa leiriä ja hoitaa syksyn leirin jälkipyykkiä. Vaikka ennen leiriä epäilyttikin, niin täytyy kyllä tunnustaa: Tää on just se mitä varten mä elän! Paljon hienompia onnistumisen fiiliksiä en kyllä muista saaneeni.
Odottakaas vaan seuraavaa leiriä!
