Sirkusta!

hyvä olo, kokemus, luovuus, opiskelu, sirkus

Taitajabardi

Ida on pari kertaa kysellyt että voisinko kirjoittaa juttua sirkuksesta. Melkein heti iski valkoisen paperin kammo, ja rupesin pohtimaan että millonkas sitä on viimeksi tullut kirjoitettua ”asiatekstiä”, varmaankin ammattikoulussa? Kirjoittaminen jää helposti vähemmälle täällä meidän linjalla! Onneksi blogitekstin kirjoittaminen on hiukan vapaampaa kuin äidinkielen aineen vääntäminen.

Sirkuskoulusta tai ylipäätään sirkuksesta tulee jauhettua nykyään melko paljon, semmonen 90% kaikista minun keskusteluista liittyy aiheeseen. Ihmekös tuo, tämä sattuu olemaan tärkein asia minun elämässäni tällä hetkellä. Into sirkukseen on lähtenyt jo ihan pienenä, noin 6-vuotiaana kävimme Idan ja kummitätini kanssa katsomassa Sirkus Finlandiaa. Sirkuksen ohjelmistoon kuului silloin minua vähän vanhempi notkeusakrobaatti Rumi. Muistan katkeruuden ja kateuden vihreänmustan peikon asettuneen sisälleni kun ajattelin että minun on myöhäistä alkaa sirkustaiteilijaksi koska olen liian vanha. Olisinpa vain aloittanut harrastuksen silloin….

Muutamia vuosia myöhemmin aloitinkin nuorisosirkuksessa, mutta se harrastus jäi harmillisen lyhytaikaiseksi johtuen hillittömästä ujoudestani. Vasta ”aikuis-iällä” eli 19-vuotiaana jatkoin lajin parissa. Alunperin en edes ajatellut hakea Turkuun kouluun (äiti oli ehdottanut Taideakatemian sirkuslinjaa minulle siitä asti kun lähdin lukioon, ja olinhan minä itsekin asiaa harkinnut), mutta sitten eräs ystävä totesi facebookissa tuntevansa ihmisiä Turun koulusta, ja että voisin kysyä häneltä vinkkejä jos aion hakea. No, miksipäs ei? Sitähän minä kuitenkin olen aina halunnut tehdä, sirkusta.

Niinpä sitten hain. Ja monien tuskallisten mutkien kautta, pääsin. Ja täällä sitä ollaan, onnellisempana ja paremmassa kunnossa kuin ikinä.

Sirkuskoulun arki on hurjaa. Tunteet heittelee saman päivän aikana epätoivosta (’musta ei ikinä tuu mitään!!’) sekopäiseen riemuun (’musta tulee kaikkein paras!!!’). Harvoin tulee päiviä jolloin joku ei itkisi pukuhuoneessa, tunnilla, ruokalassa, ulkona lumisateessa. Pinna on kireällä, ei osata ottaa vastaan neuvoja omilta luokkakavereilta, tiuskitaan, ollaan ilkeitä ja väsyneitä. Sitten taas nauretaan kasassa maailman huonoimmille pieru-vitseille. Tällaisessa koulussa luokasta tulee tiivis yhteisö joka kaikkien kliseitten äidin mukaan on kuin toinen perhe. Puhutaan menkoista, mustelmista, rakkaudesta ja ruoasta. Ja ennenkaikkea treenaamisesta. Kokoajan treenataan ja tunnetaan syyllisyyttä siitä ettei treenata tarpeeksi. Kolmen viimeisen viikon aikana oma viikottaisen hikiliikuntani määrä on ollut 22-27 tuntia. Viikossa. Hikiliikuntaa. Ihmekös tuo että väsyttää ja paikat on jumissa ja kipeänä, ja silti tuntuu ettei tee tarpeeksi.

Onhan tämä vähän sairasta. Mutta voiko se olla kamalan väärin jos siitä nauttii niin paljon?

Ensimmäisen vuoden aikana kohotettiin kuntoa. Kaikki teki kaikkea. Tehtiin akrobatiaa, ilma-akrobatiaa, tasapainolajeja, jongleerausta, tanssittiin, ilmaistiin itseämme ja tutustuttiin sirkuksen maailmaan. Osalla meistä on monen vuoden nuorisosirkustausta, tai sitten on väännetty sporttiakroa pienestä pitäen. Muutamalla ei ole minkäänlaista taustaa sirkuksesta mutta liikuntaa on tullut tehtyä. Sekalainen sakki eritasoista porukkaa. Kunto kasvoi ja omat lajit alkoivat löytyä. Itselläni omimmilta tuntuivat tasapainolajit ja akrobatia, erityisesti permantoakro. Ensimmäisen vuoden keväällä valittiin päälajit. Villinä korttina otin itselleni parin kokeilukerran jälkeen Roue Cyrin eli Rusin, sekä akrobatian. Hyvin valitsin, harvoin on mikään tuntunut niin omalta kuin se iso painava rengas joka jättää ilkeitä mustelmia. Toisen vuoden alussa alettiin sitten treenata näitä päälajeja. Kehitys oli hurjaa, opin ensimmäisenä meidän ryhmästä valssaamaan (perusliike cyrillä) ja tunsin kerrankin olevani oikeasti hyvä jossain. Vakuutuin kokoajan enemmän siitä että sirkus on paras asia maailmassa.

Toisen vuoden syksyllä oli myös ensimmäiset soolo-esiintymiset. Jännitti, hirvitti, itketti, vitutti. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvää, hävetti näyttää omia taitojaan, deadline lähestyi eikä mikään ollut valmiina. Vasta viikkoa ennen ensi-iltaa oman esitykseni (jonka olin siinä vaiheessa flipannut päälaelleen jo kahdesti) löysi muotonsa ja paniikki helpotti. Idea tuntui hyvältä ja omalta ja toimi lavalla. Tästähän selvitään!
Olen aina ollut todella esiintymiskammoinen mutta rakastanut huomion keskipisteessä olemista. Hankala combo, jostain piti luopua. Esiintymisestä vai kammosta? Puolentoista vuoden aikana esiintymiskammo on lähtenyt lähes kokonaan ja jättänyt jälkeensä vain terveen innostuksen ja jännityksen. Koulussa ollessa on tullut häpäistyä itseään jos jollain tavalla, julkisesti ja yksityisesti, voin suositella kaikille. Erityisesti klovneriakurssi on avannut omaa maailmankuvaani ja auttanut hyväksymään omia puutteitani ja antanut materiaalia oman itseni rakentamiseen.

Kuvannut J. Mansikkasalo

Oman paikkansa ja juttunsa löytäminen on hienoimpia asioita maailmassa. Aina kannattaa yrittää ja pyrkiä kohti omia tavoitteitaan, ei pidä latistaa itseään ajattelemalla olevansa liian huono johonkin. Hävitä voi vain jos ei ikinä edes yritä.

Kirjoittanut Hedda Liukkala

Käärmeen vuosi

kiina, kulttuuri, muut maat

Kultturibardi.

Bardiblogi heräilee taas eloon talvikooman alta, niinkun käärmeetkin heräilee horroksesta (tosin ne odottelee vielä vähän lämpimämpiä kelejä). Tällaisena aikaisena käärmeenä kävinkin tervehtimässä viikonloppuna kiinalaista uutta vuotta Helsingissä, missä Lasipalatsin aukiolle olikin tapausta juhlimaan kokoontunut melkoinen määrä porukkaa.Kuinka sopivasti sattuikaan, alkanut vuosi oli juurikin käärmeen vuosi ja minähän olen käärme kiinalaiselta horoskoopiltani. On siis hyvä vuosi tulossa. ^^

Tapahtuma alkoi Kolmen sepän patsaalta kulkueella. Kulkueeseen kuului kaksi kepin nokassa heiluvaa lohikäärmettä ja kolme leijonaa joita kuljetti aina kaksi ihmistä per puku. Asiaan kuului myöskin rummutusta ja muuta metakkaa, mutta Taiwanilainen seurani naureskeli sen olleen kovin suomalaista. Kovin siis hiljaista verrattuna siihen, mitä hän oli tottunut. Kulkue pysähtyi mm. erään kiinalaisen ravintolan eteen tanssimaan. Se kuulemma tuo ravintolalle hyvää onnea.

Lasipalatsin aukiolla oli esiintymislava ja kojuja, josta sai mm. kiinalaista ruokaa ja juomaa. Melkein vilu tuli, kun oli esiintyjät niin vähissä vaatteissa, tanssijat varsinkin. Mutta todella tarkkaa ja kaunista tanssia ja musiikkikin oli mieleeni. Mieleen jäivät myöskin soittimien hassut nimet kuten piikkiviulu(?). Kiinalaisen keittiön antimista tuli maistettua bubbletea nimistä juomaa, joka on siis teetä, missä on maustettuja perunatärkkelyspalloja. Jännän makuista suorastaan. Sitä saa tapahtuman jälkeenkin helsingissä E2 cafeesta (http://e2cafe.net/).

 
Kuvan ottanut Kazuma Kuramasu.

Vuosi vaihtui klo 18.00 suomen aikaa. Lasipalatsin aukiolla nähtiin muutama ilotulite ja vähän myöhemmin sitten isompi ilotulitus vähän näkyvämmältä paikalta. Aukio oli koristeltu nätisti punaisilla lyhdyillä ja alla olevassa kuvassa oleva hämy on peräisin juuri nähdyistä ilotulitteista.

Lopuksi vielä pieni videonpätkä, joka kertoo miksi kiinalaisen uuden vuoden aikaan punainen väri ja kova meteli ovat suosittuja.

Video löytyy täältä.

Leiripaikkaa mä metsästän..

bardileiri, kevät 2013, leirijärjestelyt, leiripaikka, mielipide
 Kevään 2013 leiriä  ajatellen.
.. tahdon saada suuren! Ja hyvän! Missä on lämmintä vettä ja hyvä sauna ja monta pajatilaa ja ja ja.. Niin. Nyt kun ensi kevään leiritilan metsästys on kovalla hötinällä käynnissä, sitä tulee miettineeksi, mikä on hyvän bardileiripaikan määritelmä.
Jokaisella leirillä, johon olen osallistunut, olen ollut mukana kuuntelemassa tai ottamassa osaa keskusteluun, joka on koskenut sitä kyseistä leiripaikkaa. On mietitty, mikä tässä tällä kertaa on hvyää ja mikä huonoa. Mikä toimii paremmin kun sillon viimeksi ja onneks täällä on nyt se ja tämä juttu toisella tavalla. Sitten tietenkin myös ne huonot puolet, kun kaikki ei toimikaan ihan niinkun pitäisi tai sen kertaiset ratkaisut eivät kaikkia miellytä.
Mikä sitten on se ykkösjuttu, minkä perusteella leiripaikka on valittava? Itselleni se on varmaan pajatilat. Tarvitsee olla tarpeeksi isot ja lukumäärältään riittävät tilat, missä järjestää pajoja, muuten koko leirin idea lössähtää. Jos kysyttäisiin keittiöihmisiltä, olisi leiripaikan valintaa määrittelevin tekijä varmasti keittiön laatu. Se, että tilat ovat tarpeeksi isot ja mahdollistavat suurelle määrälle ruuan laittamisen. (Uskokaa tai älkää, näin ei aina ole isommissakaan leiripaikoissa). Jokaisella leiriläiselläkin on varmasti omat prioriteettinsa riippuen siitä, mikä leirillä on se ykkösjuttu.
Toisille on tärkeää, että nukkumatilat ovat tarpeeksi etäällä riehumatiloista. Jotkut tulevat leirille intoa puhkuen odottaen sitä, että illalla pääsee saunaan. Osa haluaisi leiripaikan sijaitsevan jossain muualla kun keskellä korpea ja toiset taas pitävät metsän keskellä vietetystä viikonlopusta. Melkein kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että ihmiset sen leirin tekevät ja kaikissa paikoissa ollaan tähänkin mennessä pärjätty.
Mitä mieltä sinä olet? Mikä on ollut sinusta paras leiripaikka tähän mennessä ja miksi? Mitä meidän leirinjärjestäjien kannattaisi pitää silmällä, kun haemme seuraavaa paikkaa?
Kevään leiripaikka on tällä hetkellä vielä auki. Muutama paikka on syynin alla, mutta jos sinulla on hyvä ehdotus siitä, missä leiri kannattaisi seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla pitää, niin kerro ihmeessä!

Sirkushuveja #1

Uncategorized

Mitä muuta bardit tekevät?

On se vaan hauskaa olla bardi, kun ympärillä on niin paljon aikaansaavia ihmisiä! Esimerkiksi, ensi keväälle on rakenteilla uusi ropecomusikaali, jos sitä niin voi kutsua. Tarkoitus on nimittäin rahoituksen onnistuessa esittää myös 4-7 esitystä muulla kuin Dipolin lavalla. Tarpeetonta mainostaa, tämä on jälleen kerran Suurin Tähän Asti tehty projekti, ja tällä kertaa olemme ropeconmusikaaliprojekteille epätyypillisesti jopa hyvissä ajoin liikkeellä. Vaan ei huolta — Bardiprojekteille uskollisesti homma on juuri sopivan megalomaaninen!

Ja sitten seuraa mainos: jos haluat tulla katsomaan, mistä on kyse, ketä muita on tulossa, miltä käsikirjoitus näyttää ja miten kaikki tapahtuu.

http://www.facebook.com/events/383328151751088/?ref=ts&fref=ts

Varmasti tärkein asia, mitä tuotantoryhmän viime miitissä nyt sunnuntaina tapahtui, oli että meitä rupesi kyllästyttämään nähdä aina vaan keskenämme meillä rupesi olemaan vähitellen sellainen varmuus, että nythän tämän vihdoin voisi esitellä muillekin. Ja korkea aika onkin! Treeniaikataulut on hahmoteltu, käsis on niin valmis kuin olla voi ja biisit hyvällä mallilla. Pitää saada lihaa luiden ympärille.

Toki musikaalin etenemisestä tullaan päivittämään Bardikattilaan, jos jotain varteenotettavaa tapahtuu ja jos joku muistaa napata kuvan asiasta. Tämä ensimmäinen postaus on musta lammas, eilisestä kokouksesta ei kukaan halunnut ottaa yhtään kuvaa. Ihmettelen miksi… Täällä me vain istuttiin, syötiin karkkia, perustettiin tapahtumalle kalenteri googleen ja pähkäiltiin, että ketä me halutaan ja kuinka hitossa me saadaan ihmiset kiinnostumaan projektista, joka kuulostaa näin järkyttävän vakavastiotettavalta?

Ehkä se ei ole meidän suurin haaste. Jos viime bardileiriltä olisi napannut kaksikymmentä ihmistä ja lyönyt heille käsikirjoitukset kouraan perjantaina, olisi lauantai-iltana saatu nauttia kirppusirkuksesta. Sitä en epäile ollenkaan. Nämä niinkutstutut Ropeconmusikaalit ponnistavat aina maasta lähtien ja muotoutuvat juuri siksi niin loistaviksi. Tähdätään korkealle ja tehdään ihan itse. Juuri siksi rakastan olla niitä tekemässä.

Fantsudeitti –improseikkailupeli

bardileiri, improvisaatio, pajat, seikkailupelikäsikirjoitus, syksy 2012

Noora Korppi
 
Syksyn 2012 bardileirillä kehiteltiin impron avulla esitettäviä seikkailupelejä. Toinen leirillä syntyneistä peleistä oli nimeltään Fantsudeitti, jonka käsikirjoitus tässä nyt iloksenne ja uudelleenpeluutettavaksi jaetaan. Täytyy tosin mainita, että käsikirjoitusta ei ole aivan loppuun asti suunniteltu, joten pelissä on hyvin tilaa muokkauksille ja uusille lennokkaille ideoille.

Fantsudeitti-pelin tarkoitus kaikessa lyhykäisyydessään on löytää prinsessalle sopiva puoliso erilaisia ehdokkaita deittailemalla. Yleisö toimii pelihahmon eli prinsessan ohjaajana ja tekee valinnat kättennostoäänestyksen perusteella. Prinsessan palvelija(tar) toimii pelinjohtajana ja tarinankertojana. Hänen tehtävänään on esittää yleisölle valintatilanteet vaihtoehtoineen sekä opastaa prinsessaa ja muita pelihahmoja toimimaan.  Pelin kesto on noin 15-20 minuuttia.

Peliä varten tarvitaan siis tietyt hahmot ja heitä esittämään mielellään eri henkilöt:

Pääosakaksikko:
Prinsessa (pelaajan hahmo)
Palvelija (pelinjohtaja)

Deittailtavat puolisoehdokkaat:
Rahakkaan kauppiassuvun poika Voitto
Velhon oppipoika Luigi
Metsän nymfi
Kunniallinen sotilas Sir George

Sivuhahmot:
Kuningatar (ei pakollinen)
Kuningas
Prinssi Yrjö Ällötys

Rooleihin valitaan henkilöt ennen pelin alkua. Palvelijaa esittävän pelinjohtajan on tunnettava peli etukäteen. Deittailtavien puolisoehdokkaiden on hyvä olla perillä oman hahmonsa keskeisimmistä luonteenpiirteistä sekä omien skenaarioittensa kulusta. Kuningattaren on tunnettava pelin perusajatus, sillä hän esittelee pelin lähtötilanteen prinsessalle (kuningattaren puuttuessa myös palvelija voi hoitaa esittelyn). Muiden roolien esittäjien ei tarvitse tietää ennalta juuri mitään.

Pelin kulku:

Pelinjohtaja ja prinsessa esittäytyvät. Valitaan prinsessalle eli pelihahmolle nimi yleisön ehdotusten perusteella.
Intro-skenaario, jossa kuningataräiti esittelee lähtötilanteen prinsessalle: Prinsessa on tullut siihen ikään, että hänen on mentävä naimisiin. Kuningas ehdottaa puolisoksi Prinssi Yrjö Ällötystä (käy esittäytymässä lavalla), mutta prinsessalla on onneksi muitakin vaihtoehtoja. Kuninkaalliseen sukuun sopisi neljä muutakin ehdokasta (ehdokkaiden esittely, kukin pistäytyy lavalla), joihin prinsessa voi tutustua käymällä heidän kanssaan treffeillä. Yhdet treffit sopii järjestää vain kerran viikossa. Hääjuhlaan on aikaa neljä viikkoa, ja juhlaan mennessä prinsessan on tehtävä valintansa.
Ensimmäiset treffit. Yleisö valitsee lähdetäänkö:
Kaupungin hienoimpaan Chez Pierre –ravintolaan tapaamaan kauppiassuvun Voittoa
Velhon tornin takkahuoneeseen tapaamaan velhon oppipoikaa Luigia
Metsälammen äärelle tapaamaan nymfiä
Hevostalleille tapaamaan sotilas Sir Georgea
Pelataan valittu treffiskenaario.
Toiset treffit. Valitaan jäljellä olevista treffipaikoista ja kumppaneista ja pelataan treffiskenaario läpi.
Välikohtaus: Kuningas muistuttaa prinsessaa, että hääjuhlaan on enää kaksi viikkoa. Prinssi Ällötys on vierailulla linnassa, ja kuningas esittelee tämän prinsessalle.
Kolmannet treffit. Valitaan jäljellä olevista vaihtoehdoista ja pelataan treffiskenaario. (Tässä kohdassa voi ehdottaa myös treffejä Prinssi Ällötyksen kanssa, mutta skenaariota ei ole suunniteltu valmiiksi.)
Neljännet treffit, jos niin halutaan.
Hääjuhla: paikalla ovat kaikki hahmot ja kuningatar pyytää prinsessaa tekemään valintansa. Yleisö saa äänestää, kuka puolisoehdokas on mieluisin.

Treffiskenaariot:

Chez Pierre –ravintola ja rahakkaan kauppiassuvun poika Voitto

Voitto on nautiskelija, pröystäilevä, opportunisti.

Voitto tapaa prinsessan ja hänen palvelijansa kaupungin hienoimmassa ravintolassa. Heti alkuun on valittava, minne seurue istuutuu:

Terassille
Saliin
Yksityiseen kabinettiin

Voitto jutustelee seurueen kanssa. Hän kiinnostuukin arvaamatta prinsessan palvelijasta ja rupeaa lähentelemään tätä! Miten prinsessa reagoi:

Poistuu paikalta (jolloin skenaario loppuu)
Häpeää itseään
Koettaa voittaa Voiton huomion

Treffien lopuksi Voitto haluaa tehdä prinsessaan vaikutuksen ja antaa tälle lahjan. Vaihtoehtoja ovat:

Yksisarvinen
Kaulakoru
Ilta Voiton luona eksoottisten yrttien ja keijupölyn kera

Tornin takkahuone ja velhon oppipoika Luigi

Luigi on liehittelijä, äkkipikainen, salaperäinen.

Luigi toivottaa prinsessan ja palvelijan tervetulleiksi tornin viihtyisässä takkahuoneessa. Hän tarjoaa prinsessalle tervetuliaismaljan. Juoko prinsessa tervetuliaisdrinkin?

Kyllä
Ei kiitos

Jos prinsessa kieltäytyy tervetuliaismaljasta, Luigi kimpaantuu. Kysytään miten prinsessa reagoi:

Imartelee Luigia ja pyytää häntä näyttämään taikatempun
Odottaa että hän leppyy
Juo drinkin kohteliaisuudesta

Jos prinsessa päätyy juomaan, hän tekee sen hartaasti ja huolellisesti silmät suljettuna. Sillä aikaa valitaan, mihin hänen katseensa osuu juoman juotuaan:

Luigiin
Palvelijaan
Jakkaraan

Juoma on lemmenjuoma, joten prinsessa rakastuu valittuun kohteeseen ja takertuu siihen tiukasti. Luigi kimpaantuu, mikäli valinta ei osu häneen.

Metsälampi ja nymfi

Nymfi on suloinen, viettelijätär, vähän tuhma.

Kun prinsessa ja palvelija saapuvat paikalle, nymfi uiskentelee alastomana metsälammessa ja viittilöi prinsessaa luokseen. Miten prinsessa lähestyy nymfiä?

Menee uimaan
Pyytää nymfin rannalle
Poistuu järkyttyneenä paikalta (jolloin skenaario loppuu)

Mikäli prinsessa pulahtaa lampeen, valitaan mitä vedessä tapahtuu seuraavaksi:

Sukeltelua ja helmenkalastusta
Hierontaa
Suukottelua

Mikäli prinsessa pyytää nymfin rannalle, valitaan mitä metsäaukiolla tapahtuu seuraavaksi:

Villiä biletystä faunien kanssa
Kiihkeää kiipeilyä puussa
Tanssia

Hevostallit ja kunniallinen sotilas Sir George

Sir George on kunniallinen, kunnollinen, yes-mies.
Prinsessa ja palvelija tapaavat Sir Georgen hevostalleilla. Kunniallisena miehenä soturi haluaa tietää, onko prinsessa huolehtinut siveydestään. Mitä hän vastaa?

Kyllä
En (jolloin skenaario loppuu)
Kuinka julkea kysymys!

Treffitilanne jatkuu tylsänä, ja prinsessa on oikeastaan kiinnostuneempi hevosista kuin Sir Georgesta. Palvelija puuttuu peliin ja pyytää prinsessaa ehdottamaan jotain tekemistä sotilaalle:

Hukutin rannerenkaani heinäkasaan. Mentäisiinkö etsimään sitä?
Käytäisiinkö pihalla kävelyllä?
Leiki hevosta!

Sir George tekee työtä käskettyä.

Jälkihuomautuksia:

Alun perin peliin suunniteltiin myös prinsessan mainepisteiden laskua, mutta ne jätettiin pois toteutuksen yksinkertaistamiseksi. Treffien sujuvuutta voisi myös koettaa mitata pisteitä laskemalla, jolloin pelin lopussa Se Oikea kumppani määräytyisi jonkinlaisen pistelogiikan mukaan. Toisaalta, yleisön mielestä voi olla hauskempaa, että he saavat itse valita puolison. Ainakin meidän peluutuksessamme yleisö ja prinsessa itse olisivat päätyneet samaan vaihtoehtoon.

Kiitos ja kunnia pelin suunnittelusta kuuluu Heidille, Joakimille, Jonnille, Nooralle ja Tuirelle sekä Jussille, joka antoi meille hyviä vinkkejä pelin kehittämisen lomassa.

Tekijäkaarti toivottaa fantsuja hetkiä Fantsudeitin parissa!

Aivojooga

ajattelu, hyvä olo, inspiraatio, kirjoittaminen, luovuus

Joskus minä kirjoitan sanoituksia. Se on erilaista kirjoittamista kuin musikaalin, nukketeatterin tai tarinoiden kirjoittaminen. Sanoitusten kirjoittaminen ei tapahdu pelkällä järjellä.

Inspiraatio toki tulee ja menee, niin se tekee kaikille. Kuitenkin, mitä useamman inspiraation puuskan olet elämässäsi saanut, sitä paremmin tiedät, ettei se ole välttämätön aines tekstin (tai muiden tulosten) aikaansaamisen kannalta. Inspiraatio potkaisee näyttelijää, kirjoittajaa, kuvataiteilijaa, pelintekijää ja yritysjohtajaa aivan samalla tavalla. Inspiraatio itsessään ei ole mitään ilman lihaksia, jotka vievät liikkeen loppuun.

Aivot toimivat kuin lihas: mitä enemmän niitä harjoitat, sitä vahvemmiksi ne tulevat; mitä vähemmän lepoa ne saavat, sitä huonommin ne palautuvat. Ja niin lihasten kuin luovuudenkin harjoittamisessa, toisto johtaa tuloksiin. On tullut hetkiä, jolloin inspiraatio on ollut kaukana, mutta kun pyyntö tulee, olen kirjoittanut mitä pyydetään ja jälki on ollut ihan kohtuullista. Paras esimerkki näistä on varmaan, jos olette kuulleet laulun jossa lauletaan “tiedätkö sen tunteen”. Näistä hetkistä olen oppinut yhden elämäni tärkeimmistä läksyistä tähän asti — on itsestä kiinni, millaisen tekemisen palon saa aikaan mihinkin tehtävään.

Menin kuitenkin väittämään, että nimenomaan sanoituksia ei tehdä pelkällä järkipelillä. Oma kokemukseni onkin, että sanoitukset ovat paremminkin sydämen kuin järjen puhetta, samoin kuin musiikki. Molempia voi analysoida, tulkita ja kehittää järjen avulla. Juuri tämän ominaisuuden vuoksi minusta on tärkeää pystyä kehittämään omaa tunneajatteluaan tietoisesti. Jos haluan pystyä vastaisuudessakin tuottamaan käyttökelpoista tekstiä, minun täytyy osata luoda inspiraation tunne itselleni, piiskata aivoni juoksuun. Ja aivan kuten kolmen vartin juoksulenkistä, siitä tulee todella hyvä olo.

Kokeilehan seuraavan kerran, kun istut junassa tai sinulla on muuten pieni hetki aikaa (vaikka nyt kun lopetat tämän blogauksen lukemisen), ajatella jotain, mistä elämässäsi pidät. Ajattele, että sinua hykerryttää. Ajattele taas sitä asiaa mistä pidät, keskity siihen, mehustele sillä. Kuinka paljon hyvää vain yksikin tärkeä asia voi tehdä sinulle! Kokeile, pystytkö keskittymällä kasvattamaan orastavaa hyvänolontunnetta rinnassasi. Juhli asiaa mielessäsi.

Tunnetko sen? Ainakin oma inspiraationi alkaa aina tästä tunteesta, kun on innostunut tai jopa liikuttunut jostain ajatuksesta. Se on sitä luovien lihasten joogaa se.

Ekaa kertaa leirinjärjestäjänä

Uncategorized
Ensimmäinen ajatus Loviisan kysyessä syksyllä haluanko seuraavalle leirille ohjelmanjärjestäjäksi oli: ”JEEEE!! Mahtavaa!” ja seuraava: ”Apuua! Mistä mä tiedän mitä mä teen ja miten ja ja ja ääää…!” Olin kyllä pidemmän aikaa halunnut saada näppini peliin mukaan, mutta onhan ihan eri asia ajatella mitä tekisi, kun varsinaisesti lähteä toteuttamaan sitä.
Omat tavotteet oli aika suureelliset. Nyt tulisi leiriohjelma osallistujien tietoon huimasti aikaisemmin, kun ennen ja kaikki tietäisi mitä tehdä ja milloin jne. No joo, eihän se sitten ihan niin mennyt ja pääsin tutustumaan niihin kaikkiin pieniin pulmiin, mitä tulee kun monta kiireistä ihmistä useammasta eri kaupungista koittaa saada projektin järjestymään. Ennen leiriä sainkin kuulla kommentin: ”Oletko sä ihan varma että sun kannattaa järkkää noita leirejä, kun ressaat niin paljon..?” Täytyy myöntää, etten ollut välttämättä ympäröiville ihmisille mikään mukavin ilmestys. Kaikki oli uutta eikä ollut kokemusta siitä miten leirillä asiat käytännössä hoituu. Muuta kun leiriläisen näkökulmasta. Minunlaiselleni perfektionistille se on aika ressin paikka.
Kun syysleirin aika sitten koitti, jännitti aika kovasti. Olin halunnut tehdä jotkut asiat hieman eri tavalla kun ennen, enkä ollut aivan varma miten ne lähtisivät toimimaan. Leirin edetessä tuli kuitenkin kokoajan rennompi ja varmempi olo, kun näytti siltä että lähes kaikki meni just nappiin. Onni oli kyllä muut järjestäjät, joilla oli rautaista rutiinia näissä hommissa ja aktiivisuutta tarttua niihin asioihin, mistä ei itse huomannut pitää huolta.
Oli mahtavaa nähdä kuinka omat ideat ottivat tulta alleen! Paljon enempi leirejä järjestäneillä ihmisillä oli aikaa kuunnella mun visioita ja parannusehdotuksia. Oli hienoa huomata, kuinka ennen leiriä eri kaupungeista leiriä järjestäneet ihmiset saivat jo leirin aikana hirveellä innolla seuraavia asioita mietittyä, kun vihdoin päästiin fyysisesti samaan paikkaan.
Nyt leirin jälkeen tuntuu, että kaikki muukin ressi, kun vain leirinjärjestämisestä aiheutunut siivottiin leirin jälkeen roskikseen. On ollut vaan kamalasti virtaa ja intoa järjestää seuraavaa leiriä ja hoitaa syksyn leirin jälkipyykkiä. Vaikka ennen leiriä epäilyttikin, niin täytyy kyllä tunnustaa: Tää on just se mitä varten mä elän! Paljon hienompia onnistumisen fiiliksiä en kyllä muista saaneeni.
Odottakaas vaan seuraavaa leiriä!

Eka kerta bardien kanssa

bardileiri, eka kerta, improvisaatio, kokemus, musikaali, pajat, syksy 2012
Noora Korppi
Olinhan minä tiennyt bardileirien olemassaolosta jo vuosia. Mutta vasta tänä syksynä aikataulut ja osallistumisinto naksahtivat sopivasti kohdalleen ja läksin viettämään viikonloppua metsän keskelle leirikeskukseen noin neljänkymmenen bardin kanssa.
Odotettavissa oli itseilmaisullisia työpajoja laidasta laitaan: niin improa, kädentaitoja, musisointia kuin tanssiakin. Sekaan mahtui myös jännittäviä oppitunteja psykologiasta ja seikkailupelin suunnittelusta aina ruoskan käsittelyyn. Oikeastaan kaikki vaikutti niin kiinnostavalta, etten vaivautunut edes tekemään etukäteen viikonlopulleni ”lukujärjestystä” vaan valitsin vasta paikan päällä minne milloinkin osallistuin.
Pajaosallistumiseni päätyivät loppujen lopuksi olemaan aika impropainotteisia. Olin vastikään lukenut mainion Keith Johnstonen Impro-kirjan (suosittelen!), mikä innosti kokeilemaan improilua, vaikka se vähän pelottavalta tuntuikin. Siltä se tuntuu yhä edelleenkin, mutta juuri siksihän sitä pitää treenata lisää!
Commedia dell’arten kautta improamiseen lähteminen oli yllättävän helppoa, kun hahmoille oli annettu raamit jo valmiiksi. Nopeita hoksottimia vaativan Whose Line Is It Anyway – ohjelmaformaatin improon puolestaan oli melko haastavaa osallistua, mutta se oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Lauluhovi -musikaali-improlarp kuulosti konseptina suorastaan kauhistuttavalta, minkä tähden olisinkin halunnut haastaa itseni siihen mukaan. Päädyin kuitenkin vain seuraamaan Lauluhoviin valmistautumista ensimmäisen tunnin ajaksi, sillä päivänokoset ja viikonlopun ehdottomasti kiinnostavin työpaja eli seikkailupelin suunnittelu kutsuivat.
Seikkailupelin suunnittelussa meille esitettiin aluksi muutamia pääpiirteitä aiheesta, kuten miten pelin eteneminen on hyvä rakentaa ja mitä elementtejä pelissä kannattaa käyttää. Rajoittavina tekijöinä olivat työpajan kesto sekä se, että peli oli pystyttävä esittämään improna muille siten, että yleisö tekee pelaajan valinnat. Ryhmämme sai kasaan ihastuttavan Fantsudeitti-pelin, jonka esittäminen onnistui yli odotusten. Prinsessa ja nymfi saivat toisensa, ja yleisökin vaikutti olevan varsin tyytyväinen.
Muut pajat joihin ehdin osallistua olivat tarinankerronta sekä taistelun draama. Tarinankerronta sopi oikein hyvin perjantai-illan ensimmäiseksi pajaksi ja herätteli leirin sadunomaiseen tunnelmaan. Taistelun draamassa puolestaan tuotiin esille montakin huomionarvoista seikkaa larppi- (tai näytös-) taistelusta. Paja jätti jälkeensä innon päästä pitkästä aikaa larppaamaan soturihahmoa sekä tietenkin muutaman mustelman kaiken sen lattialla kieriskelyn ansiosta.
Minulle suurin juttu viikonlopussa oli se, että pääsin kokeilemaan esiintymistä musikaalissa ensimmäistä kertaa. Olimme pienellä porukalla treenanneet muutamassa viikossa Suvin käsikirjoittaman ja ohjaaman Disney-musikaalin, jonka esitimme leiriläisille lauantai-iltana. Se sujui oikein mainiosti, ja oli mahtavaa huomata miten näytelmä heräsi eloon aivan eri tavalla oikean yleisön edessä kuin vain keskenämme harjoitellessa.
Lauantai-illan ohjelma-antiin kuului musikaalin lisäksi taivaallinen suklaakakku sekä musiikki- ja improesityksiä. Esityksiä oli kiva seurata pitkän ja puuhakkaan päivän päätteeksi. Bardikonkarit olivat hirmu rohkeita ja kekseliäitä improilijoita! Toisaalta oli mukavaa päästä osallistumaan esityksiin itsekin, vaikka ensikertalainen olinkin. Mielestäni leirin hengessä yksi parhaita puolia oli se, että esiintymään sai mennä kuka tahansa taitoihin katsomatta – ja se oli ihan yhtä ok kuin esiintymättä jättäminenkin.
Viikonloppu kului siis pitkälti pajoissa puuhastelun, ruokailun ja yhdessä hengailun merkeissä – ja nukkuakin ehdin (tosin en ihan yhtä pitkiä unia kuin tavallisesti). Tekemistä oli paljon ja aika kului kuin siivillä, vaikka toisaalta tuntuikin että yksi viikonloppu olisi kaikkine aktiviteetteineen kestänyt monta päivää!
Erityisiä kiitoksia on jaettava ohjelmanjärjestäjille: pajatarjonta oli monipuolista ja houkuttelevaa ja pajat oli toteutettu erittäin hyvin. On vaan niin mahtavaa päästä oppimaan uusia asioita intohimoisesti aiheeseensa suhtautuvilta opettajilta! Myös keittiöporukka ansaitsee suurkiitokset, sillä nykypäivän allergia- ja ruokavalioviidakossa monelta kokilta menisi sormi suuhun. Hommat hoidettiin hyvällä asenteella ja tarmokkuudella, ja etenkin lounaat ja illallinen olivat maistuvia ja ravitsevia.
Lopuksi kiitokset vielä jokaiselle, joka osaltaan oli tekemässä bardileiristä juuri sellaista kuin se oli. Harvemmin törmää yhtä hienosti järjestettyyn ja lämminhenkiseen tapahtumaan, joka vieläpä jättää jälkeensä useita innostuksen kipinöitä lähteä kehittämään uusia ja vanhoja bardimaisia taitoja. Tätä lisää!